Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako lesken jälkeen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun toimitetaan perinnönjakoa lesken kuoleman jälkeen, on perinnönjaossa otettava huomioon myös leskeä aiemmin kuolleen puolison omaisuus ja hänen perillistensä asema. Lesken kuolinpesää jaettaessa on ensiksi kuolleen puolison perillisillä oikeus saada osansa omaisuudesta, joka on kuulunut tälle ensiksi kuolleelle puolisolle puolisoiden avioliiton aikana. Samoin lesken omilla perillisillä on oikeus lesken omaisuuteen. Näiden perillisten oikeudet tulee huomioida ja sovittaa yhteen perinnönjakoa toimitettaessa.

Mikäli ensiksi kuolleelta puolisolta ei jäänyt rintaperillisiä eli lapsia, siirtyy hänen omaisuutensa ja jäämistönsä lesken hallintaan. Vasta lesken kuoleman jälkeen tällainen jäämistö jaetaan ensiksi kuolleen puolison perillisille. Leskellä on nimittäin oikeus hallita jakamattomana puolisonsa jäämistöä jakamattomana tämän kuoleman jälkeen. Tavallisesti perinnönjakoon ryhdytäänkin vasta lesken kuoleman jälkeen. Tällaiset toissijaiset perilliset (eli ensiksi kuolleen puolison perilliset) voivat vaatia jäämistön jakoa vasta lesken kuoltua. Myös lesken omat perilliset voivat vaatia jakoa tällöin. Kun lesken kuolinpesää jaetaan, perillisiä ovat sekä ensiksi kuolleen puolison perilliset että lesken omat perilliset, joiden kesken puolisoiden omaisuus jaetaan.

Perinnönjakoon lesken jälkeen vaikuttavat monet seikat, jotka voivat saada perinnönjaon toimittamisen tai perunkirjoituksen laatimisen tuntumaan hyvin hankalalta. Esimerkiksi puolisoiden välillä toimitettava ositus on huomioitava ennen perinnönjakoa, minkä lisäksi epäselvyydet omaisuudessa ja sen omistussuhteissa voivat aiheuttaa epäselvyyttä. Tämän vuoksi pienimmätkin epäselvyydet tulee aina varmistaa lakimieheltä.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa