Minilex - Lakipuhelin

Perinnönjako ja moiteaika

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Lain mukaan pesänjakajan on määrättävä perinnönjaon aika ja paikka sekä todistettavasti kutsuttava osakkaat toimitukseen. Pesänjakajan on, jos kaikki osakkaat ovat tulleet saapuville, koetettava saada heidät sopimaan jaosta. Jos sopimus saadaan aikaan, jako on toimitettava sen mukaisesti.

Jos osakas, joka on ajoissa saanut kutsun, on jäänyt toimitukseen saapumatta tai jos perinnönjakoa ei muusta syystä ole toimitettava osakasten sopimuksen mukaisesti, pesänjakajan on suoritettava jako siten, että kullekin osakkaalle annetaan osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta. Kuitenkin on omaisuus, jota ei sopivasti voida jakaa osiin tai erotella, mikäli mahdollista, pantava samaan osaan. Osakkaan, joka tahtoo moittia pesänjakajan toimittamaa jakoa, on nostettava kanne muita osakkaita vastaan kuuden kuukauden kuluessa jaon toimittamisesta, samoin jos osakkaat ovat toimittaneet perinnönjaon ja osakas tahtoo moittia jakoa sillä perusteella, ettei sitä ole tehty säädetyssä muodossa. Velkojalla, jonka saatavasta osakkaan pesäosuus on ulosmitattu, on myös oikeus moittia jakoa. Moitekannetta tutkivan tuomioistuimen tulee kuulla asianomaista ulosottomiestä, jollei se ole tarpeetonta.  

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 7 - 23 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa