Minilex - Lakipuhelin

Ositus perinnönjaossa

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Ennen perinnönjakoa on toimitettava omaisuuden jako eli ositus, jos vainaja oli naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa eikä puolisoilla ollut avio-oikeuden täysin poissulkevaa avioehtosopimusta. Jos puolisoilla ei ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, suoritetaan omaisuuden erottelu.

Osituksessa vainajan ja eloon jääneen puolison avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan yhteen. Velat vähennetään omaisuudesta tässä vaiheessa. Leski saa puolet omaisuudesta ja toinen puoli jaetaan perillisten kesken. Omaisuus jaetaan puoliksi silloin, kun eloonjäänyt puoliso omistaa vähemmän omaisuutta kuin vainaja. Jos leski omistaa enemmän omaisuutta, saa hän pitää omaisuuden itsellään. Leskellä on siis oikeus olla luovuttamatta tasinkoa kuolleen puolison perillisille.

Ositusta voivat vaatia sekä leski että perilliset. Ositusvaateen esittämiselle ei ole laissa määritetty määräaikaa. Oikeudesta osituksen vaatimiseen voi myös nimenomaisesti luopua. Ositusperusteen syntyhetki ratkaisee sen, mitä omaisuutta osituksessa otetaan huomioon. Ositusperuste syntyy vainajan kuolinpäivänä. Jos leski tämän jälkeen saa omaisuutta, ei tätä omaisuutta oteta huomioon osituksessa.

Ositus voidaan suorittaa sopimalla siitä lesken ja perillisten kesken, jos he pääsevät osituksesta yksimielisyyteen. Osituksen suorittamiseksi voidaan myös hakea pesänjakajan määräämistä. Pesänjakaja selvittää puolisoiden omaisuuden ja velat sekä määrittää ja arvostaa avio-oikeuden alaisen omaisuuden.

Jos leski ja perilliset ovat sopineet osituksesta keskenään ilman pesänjakajaa, osituskirjaan vaaditaan kaikkien perillisten allekirjoitukset ja lisäksi kahden esteettömän todistajan on todistettava asiakirja oikeaksi. Jos pesänjakaja suorittaa osituksen, riittää että vain hän yksin allekirjoittaa osituskirjan. Tämän jälkeen leski ja kuolleen puolison perilliset hyväksyvät osituskirjan.

Jos sinulle jäi vielä kysyttävää ositukseen liittyen, soittamalla lakipuhelimeen saat vastauksen mieltä askarruttaviin kysymyksiin heti. 

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 7 - 23 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa