Minilex - Lakipuhelin

Avioeron vaikutus perinnönjakokirjaan

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesän asioita ja perinnönjakoa säätelee perintökaari. Perinnönjaolla tarkoitetaan kuolinpesän omaisuuden jakamista. Omaisuutta ei kuitenkaan voida jakaa ennen kuin perunkirjoitus on pidetty, perukirja laadittu ja pesän velat ja maksut maksettu. Vasta sen jälkeen omaisuuden jakamista voidaan miettiä.

Kuolinpesän omaisuudesta tulee kuitenkin erottaa lesken omaisuus. Lesken omaisuus kuuluu hänelle itselleen, vaikka ositusta ei olisikaan vielä suoritettu. Voi esimerkiksi olla sellainen tilanne, jossa puolisot ovat jo eronneet, mutta ositusta ei keretty toimittamaan ennen toisen kuolemaa. Tällöin tulee ensin toimittaa omaisuuden ositus puolisoiden välillä ennen kuin kuolinpesä ottaa omansa. Omaisuuden osituksella tarkoitetaan avio-oikeuden alaista omaisuutta, joka jaetaan lähtökohtaisesti puoliksi. Mikäli puolisoilla oli avio-oikeuden pois sulkeva avioehto, erotellaan kummankin omaisuus vain toisistaan.

Ositus kirjataan perinnönjakokirjaan, jolloin asiakirjaa voidaan nimittää ositus- ja perinnönjakokirjaksi. Tällöin ensin luetellaan jo eronneiden puolisoiden omaisuudet, jos ositusta ei oltu tehty. Sen jälkeen omaisuus jaetaan. Voi olla, että enemmän omaisuutta omaava joutuu maksamaan toiselle tasinkoa, jotta summat menevät tasan. Kun toinen puolisoista on kuollut, on pääsääntönä se, että lesken ei tarvitse maksaa tasinkoa kuolinpesälle. Sen sijaan kuolinpesän tulee tätä tasinkoa maksaa leskelle. Tasinkojenkin maksamisen jälkeen lesken omaisuus on eroteltu ja loput jäljelle jääneet omaisuudet voidaan jakaa kuolinpesän osakkaiden kesken. Jako kirjataan jakokirjaan, jotta myöhempiä aikoja varten on todisteita jaosta eikä sitä helposti riitauteta. Jos asiaan liittyen heräsi kysymyksiä, kannattaa ottaa yhteyttä lakimiehiimme!

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa