Onko tälläinen käytäntö,rikos ja eihän uhrin ole pakko alistua mihinkään uhitteluunkaan.Mikäli myös,uhat jotka aiheuttavat ,pelkoa,epävarmuutta jne..
Uhri ei saa suutansa aina auki tai ei uskalla edes sanoa vastaan.Onhan jokaisella kansalaisellakin olemassa oma,yhdenvertaisuus.

1 vastaus


Minilex

Minilex Oy

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

Painostaminen ja pelottelu ovat rikoksia, eikä uhrin tarvitse alistua tällaisen pelkoa ja epävarmuutta aiheuttavan käytöksen kohteeksi. Jos olet joutunut uhkailun kohteeksi, suosittelen rikosilmoituksen tekemistä ja pysyttelemistä poissa Sinua uhanneen henkilön läheltä.

Painostaminen tai pelottelu voi olla laiton uhkaus. Laittomasta uhkauksesta tuomitaan henkilö, joka on nostanut aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhannut toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on ollut perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa. Rangaistus laittomasta uhkauksesta on sakko tai enimmillään kahden vuoden vankeus.

Toinen rikos, johon painostaja tai pelottelija voi syyllistyä, on nimeltään pakottaminen. Pakottamisesta on tuomittava sellainen henkilö, joka on oikeudettomasti väkivallalla tai uhkauksella pakottanut toisen tekemään, sietämään tai tekemättä jättämään jotakin. Pakottamisesta seuraa sakkorangaistus tai maksimissaan kahden vuoden vankeusrangaistus.

Jos painostaja tai pelottelija pyrkii uhkauksellaan saamaan uhatun luopumaan taloudellisesta edusta, johon painostajalla/pelottelijalla ei ole laillista oikeutta, hän syyllistyy kiristykseen. Kiristyksestä seuraa sakko tai enimmillään kahden vuoden vankeusrangaistus.

Uhatulla (eli rikoksen uhrilla) on tässä vastauksessa mainittujen rikosten yhteydessä oikeus saada korvausta rikoksen aiheuttamasta kärsimyksestä (kuten esimerkiksi uhkailun aiheuttamista pelkotiloista tai vainoharhaisuudesta).

Lisätietoa tässä vastauksessa mainituista rikoksista saat niitä käsittelevistä Minilex-artikkeleista. Mikäli taas tunnet tarvitsevasi tarkemmin tapaukseesi räätälöityä oikeudellista neuvontaa esimerkiksi rikosilmoituksen tekemisessä, suosittelen soittamaan lakipuhelimeemme.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Lakipalvelut jopa 40 % edullisemmin - nopeasti ja luotettavasti »