mitä tapahtuu jos esimerkiksi saisin syytteen pahoinpitelystä (minkä olisin tehnyt) ja lähtisin samantien pois maasta? mietin sitä, että wikipedian mukaan "Rikoksen vanhentumisaika alkaa kulua tekopäivästä ja se voidaan katkaista nostamalla syyte". kuinka kauan siis kestää vanhentuminen jos olisin saanut syytteen mutta olisin kuitenkin ulkomailla?

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

kun puhutaan rikoksen vanhentumisesta, saatetaan oikeastaan tarkoittaa kolmea eri asiaa: syyteoikeuden vanhentumista, rangaistuksen tuomitsemisen estämää vanhentumista tai tuomitun rangaistuksen raukeamista.

Oikeus nostaa syyte pahoinpitelystä vanhentuu viidessä vuodessa tekopäivästä. Tämä johtuu rikoslain 8 luvun 1 §:stä ja siitä, että ankarin rangaistus pahoinpitelystä on kaksi vuotta vankeutta. Toki voi käydä niinkin, että teko arvioidaan törkeäksi pahoinpitelyksi: Silloin syyteoikeus vanhentuu kymmenessä vuodessa tekopäivästä. Tuomioistuin voi syyttäjän hakemuksesta jatkaa vanhentumisaikaa kerran yhdellä vuodella, jos esimerkiksi vastaaja pakoilee; käytännössä näin tehdään vain melko törkeiden rikosten kohdalla.

Syyteoikeuden vanhentuminen kuitenkin katkeaa, jos syytettävälle annetaan haaste laillisesti tiedoksi. Tiedoksianto tapahtuu ensinnäkin, jos syytettävä saa haastekirjeen ja allekirjoittaa saantitodistuksen. Jos syytettävä välttelee tätä, haastemies alkaa henkilökohtaisesti etsiä syytettävää antaakseen haasteen tiedoksi. Tiedoksianto voidaan tehdä myös ulkomailla, jos viranomaiset saavat osoitteen selville.

Jos tiedoksianto tavalla tai toisella tapahtuu, syyteoikeus ei enää vanhene. Tällöin voi kuitenkin tapahtua rangaistuksen tuomitsemisen estävä vanhentuminen. Tuomioistuin ei voi tuomita pahoinpitelystä rangaistusta, jos teosta on kulunut yli kymmenen vuotta (rikoslain 8 luvun 3 §). Törkeän pahoinpitelyn osalta tämän vanhentumisaika on kaksikymmentä vuotta.

Syytettyä ei lähtökohtaisesti voi tuomita rangaistukseen poissaolevana. Kuitenkin jos hän on saanut haasteen tiedoksi ja jos hänen läsnäolonsa ei ole tarpeen asian selvittämiseksi, hänet voidaan tuomita poissaolevana. Tällöin rangaistus voi olla sakkoa tai enintään kolme kuukautta vankeutta. Yleensä asian selvittäminen toki vaatii syytetyn läsnäoloa.

Asia siis riippuu melko olennaisesti siitä, saako henkilö haasteen tiedoksi vai ei. Jos tiedoksiantoa ei tapahdu, syyteoikeus vanhenee viidessä (tai kymmenessä vuodessa). Jos tiedoksianto tapahtuu, oikeus tuomita rangaistus vanhenee kymmenessä (tai 20) vuodessa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset