Olin yhtiökokouksessa ja pidin sitä laittomana, koska esittämiäni asioita ei ollut liitetty kokouskutsuun. Lisäksi isännöitsijä ei ollut suostunut pyyntööni lähettää kokouskutsut ja pöytäkirjat sähköpostilla, koska asun tai pyrin asumaan puoli vuotta Teneriffan asunnossani. Kun sittemmin selvisi, ettei toimintakertomukseen ollut sisällytetty päivähoitokodin mittarin pohjalta laskutettun kylmän ja kuuman veden mittari- ja kustannuslukemia, moitin siitä. Silloin hallituksen jäsen Heikkinen pyysi poistamaan minut kokouksesta häirinnän vuoksi. OLIKO SE OIKEIN JA LAIN MUKAISTA? MITÄ MINUN TULISI TEHDÄ?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei!
Asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 6§:n mukaan osakkeenomistajalla on oikeus saada yhtiökokoukselle tämän lain nojalla kuuluva asia yhtiökokouksen käsiteltäväksi, jos hän vaatii sitä kirjallisesti hallitukselta niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun. Osakkeenomistajan käsiteltäväksi vaatiman asian on siis oltava sellainen, joka lain tai yhtiöjärjestyksen mukaan kuuluu yhtiökokoukselle. Jos näin ei ole, asiaa ei tarvitse lain mukaan käsitellä yhtiökokouksessa eikä yhtiökokousta voi sen perusteella pitää laittomana.
Saman lain 6 luvun 21§:n mukaan kirjallinen kokouskutsu on toimitettava jokaiselle osakkeenomistajalle, jonka postiosoite on yhtiön tiedossa tai joka on ilmoittanut yhtiölle sähköpostiosoitteen tai muun tietoliikenneyhteyden kutsun toimittamista varten. Jos siis yhtiöllä on tiedossa osakkeenomistajan sähköpostiosoite, se on velvollinen myös toimittamaan kutsun sähköpostitse. Tosin jos yhtiöjärjestyksessä on määräyksiä kutsun toimittamistavasta, asia voi olla epäselvempi. Lisäksi asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 23§:n mukaan yhtiökokouksen pöytäkirjasta ja sen liitteistä on toimitettava jäljennös niitä pyytävälle osakkeenomistajalle.
Asunto-osakeyhtiölain 23 luvussa säädetään yhtiökokouksen päätöksen moittimisesta ja mitättömästä päätöksestä. 1§:n mukaan osakkeenomistaja voi moittia päätöstä kolmen kuukauden kuluessa päätöksen tekemisestä, jos asian käsittelyssä ei ole noudatettu menettelyä koskevia tämän lain säännöksiä tai yhtiöjärjestyksen määräyksiä ja virhe on voinut vaikuttaa päätöksen sisältöön tai muuten osakkeenomistajan oikeuteen. Moittimisen määräaikaa ei sovelleta tilanteissa, joissa yhtiökokouksen päätöstä voidaan pitää mitättömänä (2§). Päätös on mitätön, jos kokoukseen ei ole toimitettu kutsua taikka kokouskutsua koskevia säännöksiä tai määräyksiä on olennaisesti rikottu. Tällöin osakkeenomistaja voi nostaa kanteen yhtiötä vastaan.
Lisäksi asunto-osakeyhtiölain 6 luvun 7§:n mukaan jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen. Tämän pykälän valossa yhtiökokouksesta poistaminen vaikuttaa hyvinkin epäilyttävältä.
Vaihtoehtoina tilanteessa ovat siis ainakin yhtiökokouksen päätöksen moittiminen asunto-osakeyhtiölain 23 luvun 1§:n nojalla tai jopa päätöksen mitättömyyttä koskevan kanteen nostaminen saman luvun 2§:n nojalla, koska kokouskutsuja koskevaa sääntelyä ei ole ilmeisesti noudatettu. Lisäksi jos yhtiökokouksesta poistamisesta on aiheutunut vahinkoa, voidaan kenties ajaa vahingonkorvauskannetta asunto-osakeyhtiölain 24 luvun 6§:n nojalla.
Päätöksen moittimisessa ja etenkin kanteiden nostamisessa on hyvä konsultoida lakimiestä.


Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]