Onko yhteisössä tapahtuva hengellinen väkivaltaa virallisen syytteen asioita vai asianomistajarikoksia? Miten asiat saadaan syyttäjälle jos uhrit eivät halua/ uskalla tehdä rikosilmoitusta?

1 vastaus


Minilex

13 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Hei,

En tiedä tarkkaan, mitä tarkoitat hengellisellä väkivallalla. Jos kyseessä on henkinen väkivalta, esimerkiksi toisen haukkuminen tai valheellisen tiedon levittäminen, voi kunnianloukkauksen tunnusmerkistö täyttyä. Itsessään rikoslaissamme ei ole kriminalisoitu henkistä/ hengellistä väkivaltaa.

Rikoslain 24 luvun 9 pykälässä säädetään kunnianloukkauksesta: ” Joka 1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka 2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista, on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon. Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuna kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn politiikassa, elinkeinoelämässä, julkisessa virassa tai tehtävässä, tieteessä, taiteessa taikka näihin rinnastettavassa julkisessa toiminnassa ja joka ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä. Kunnianloukkauksena ei myöskään pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä.”

Jos tarkoittamasi hengellinen väkivalta on edellä mainitunlaista, voi kyseeseen tulla kunnianloukkaus. Kunnianloukkaus on asianomistajarikos, joten vain asianomistajalla on aloiteoikeus syytteeseen nostamisen suhteen. Täten muilla kuin rikoksen uhreilla ei ole oikeutta nostaa syytettä asiassa.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]