Hei.
Kysyisin asiaa että, ystävä oli lastensuojelusta kysellyt asioita mm. Miten saa adoptoitua hänen huollettavana olevan lapsen ja muita henkilö kohtaisia asioita lapsesta. Tietenkin keskustelut ollaan kirjattu/tallennettu (käsittääkseni kuuluukin) no mutta kyseisestä keskustelusta ollaan myös tehty tiivistelmä jossa käy ilmi ihan kaikki mitä ollaan keskusteltu ja myös kysyjän nimi ja tämä versio on lähetetty lapsen oikealle äidille joka ei ole huoltaja enään ja tosiaan kaikki nimet näkyvät. Kysymys nyt siis kuuluu että saako lastensuojelu kertoa tuommoisessa paperissa nimiä? Itsellä käsitys on että ei saisi julkaista nimiä. Ja saako ilman kysymättä henkilöltä itseltä lähettää toiselle henkilölle tiivistelmää josta käy kaikki keskustelu ilmi nimien kera ?

1 vastaus


Minilex

60 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Kun adoptiota ei ole vielä tehty, lapsen vanhemmuus ei ole vielä siirtynyt. Lapsen vanhempi on asianosainen adoptio-asiassa, joten hänellä on tiedonsaantioikeus syntyneistä asiakirjoista. Nimi- ja osoitetiedot ovat lähtökohtaisesti julkisia tietoja, joten lupaa niiden antamiseen ei tarvita.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]