Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän osittainen ositus


>> Lakipuhelin neuvoo vuosien kokemuksella - Soita 0600 12 450 >>

Ennen kuolinpesän omaisuuden jakoa on suoritettava ositus, mikäli vainaja oli kuolinhetkellään naimisissa, ja puolisoilla oli avio-oikeus osaan tai kaikkeen toistensa omaisuuteen. Osituksella tarkoitetaan toimitusta, jossa sekä kuolleen että eloonjääneen puolison avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöt lasketaan ensin yhteen ja sen jälkeen jaetaan puoliksi eloonjääneen puolison ja ensiksi kuolleen puolison perillisten kesken. Ositus purkaa puolisoiden väliset varallisuussuhteet jakaen omaisuuden kahteen avio-osaan.  Kun ositus on suoritettu, ei leski pääsääntöisesti ole enää kuolinpesän osakas. Ositusta voivat vaatia sekä leski että vainajan perilliset.

Kuolinpesää ei ole pakko jakaa heti kokonaan. Kuolinpesän osakkaiden on täysin mahdollista sopia, että he jakavat jäämistöstä esim. kaiken muun omaisuuden paitsi lapsuuden kotinsa. Mikäli kuolinpesä halutaan jakaa vain osittain, tulee ositus kuitenkin toimittaa. Osituksenkin voi toimittaa vain osittain. Osittaisessa osituksessa mukana on vain osa lesken ja edesmenneen puolison avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta. Muutoin ositus toimitetaan kuten lopullinenkin ositus, eli osituksen kohteena oleva avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi avio-osiin. Osittaisen osituksen kautta leskelle tullut omaisuus on lähtökohtaisesti avio-oikeudesta vapaata omaisuutta, eikä sitä siten oteta enää lopullisessa osituksessa huomioon. Myös pesänjakaja voi toimittaa osituksen ja pesänjaon osittaisena.

Soittamalla lakipuhelimeen saatat säästää helposti jopa tuhansia euroja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa