Minilex - Lakipuhelin

Kuolinpesän luovuttaminen konkurssiin

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kuolinpesä voidaan luovuttaa konkurssiin pesänselvittäjän tekemällä päätöksellä. Testamentin toimeenpanijalla ei tällaista valtuutta ole. Pesänselvittäjä voi päättää kuolinpesän luovuttamisesta konkurssiin, jos hän harkitsee konkurssimenettelyn olevan peesänselvittäjän maksupäätöstä parempi ratkaisu velkojien kannalta tai hän havaitsee, että kuolinpesän omaisuutta olisi voitettavissa takaisinsaantikanteella. Myös pesän osakas voi hakea kuolinpesän asettamista konkurssiin, mikäli pesänselvittäjää ei ole määrätty. 

Kuolinpesä on yleisesti konkurssikelpoinen, mutta sen tulee täyttää myös konkurssiin asettamisen erityiset edellytykset. Konkurssiin asettamisen erityisenä edellytyksenä on ylivelkaisuus. Konkurssipesä, joka on virallisselvityksessä, voidaan asettaa konkurssiin, jos sen varat eivät riitä velkojen maksamiseen. Lisäksi konkurssin tulee olla pesän laajuuden, omaisuuden rahaksimuuton tai muun erityisen syyn vuoksi tarkoituksenmukainen menettely kuolinpesän omaisuuden käyttämiseksi pesän ja perittävän velkojen maksuun. 

Pesänselvittäjämääräys raukeaa, kun kuolinpesän omaisuus luovutetaan konkurssiin. Kuolinpesän konkurssissa konkurssipesä vastaa pesänselvitysveloista. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]