Minilex - Lakipuhelin

Lesken oikeus hallintaoikeuden alaisen asunnon vaihtamiseen


» Lakipuhelin neuvoo kokemuksella - Soita 0600 12 450 »

Leskellä on oikeus jäädä asumaan puolisoiden yhteisenä kotinaan käyttämään asuntoon, vaikka tämä asunto olisikin yksin kuolleen puolison omistama. Tämä oikeus tosin edellyttää, että lesken omaan omaisuuteen ei kuulu kodiksi sopivaa asuntoa. Lesken hallintaoikeus oikeuttaa nimensä mukaisesti ainoastaan asunnon hallintaan. Asunnon omistus ei siis siirry leskelle. Tämän vuoksi leskellä ei ole oikeutta myydä, pantata, lahjoittaa tai testamentata asuntoa. Jos perilliset hankkivat uuden asunnon vanhan sijaan, siirtyy lesken hallintaoikeus koskemaan uutta asuntoa.

Tavanomaista on, että leski ja kuolinpesä omistavat asunnon puoliksi. Tämä ei muuta edellä esitettyä tilannetta. Leskellä ei ole lakiin perustuvaa oikeutta vaatia asunnon myyntiä ja uuden sopivamman ostamista, elleivät kuollen puolison perilliset ole siihen suostuvaisia. Asunto on toki mahdollista myydä kaikkien osapuolten yhteisellä päätöksellä, mutta leski saa myynnistä vain puolet asunnon luovutushinnasta, mikä ei välttämättä riitä uuden asunnon hankkimiseen. Perillisillä ei ole velvollisuutta sijoittaa myynnistä saatuja rahoja uuteen asuntoon, johon lesken hallintaoikeus siirtyisi. Leski on siis perillisten myötämielisyyden varassa, mikäli hän haluaa vaihtaa asuntoa.

Lesken oikeus asuntoon on siis rajattu vain puolisoiden yhteisenä kotinaan käyttämään asuntoon tai muuhun jäämistöön kuuluvaan asuntoon, joka on lesken kodiksi kelpaava. Jos leskelle halutaan turvata oikeus asunnon vaihtamiseen puolison kuoleman jälkeen, on siitä hyvä määrätä testamentissa.


- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 6 - 24 -


Aiheeseen liittyvät artikkelit

 

Selaa lakitietoa

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »