» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Henkilö A oli kiinniotettu ja pidätetty epäiltynä rikoksista. Syyttäjä oli tehnyt asiassa syyttämättäjättämispäätöksen, mutta kuitenkin todennut A:n syyllistyneen rikoksiin. Koska A:lle oli aikaisemmin tuomittu rangaistus, ei kysymyksessä oleilla rikoksilla olisi ollut suurta vaikutusta A:n kokonaisrangaistuksen kannalta. Siksi syyttäjä oli päättänyt olla nostamatta syytettä tässä asiassa. A oli käräjäoikeudessa vaatinut korvausta valtiolta sillä perusteella, että hän oli ollut syyttömästi vangittuna. Tapauksessa on kysymys siitä, oliko A oikeutettu oikeusapuun ja oikeusavustajaan tässä asiassa.
A oli hakenut oikeusapua, jota ei kuitenkaan hänelle myönnetty. Oikeusaputoimisto oli perustellut asiaa sillä, että oikeusavun antaminen olisi ollut selvästi tarkoituksetonta verrattuna A:lle siitä koituvaan hyötyyn, sillä A olisi voinut hakea korvausta suoraan valtionkonttorilta. A valitti päätöksestä käräjäoikeuteen, joka hylkäsi A:n hakemuksen. Hovioikeus ei nähnyt syytä muuttaa käräjäoikeuden ratkaisua.
Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. Korkeimmassa oikeudessa pohdittiin oikeusapulain sisältöä. Alioikeudet olivat vedonneet siihen, että oikeusapua ei tarvitse antaa, jos henkilö kykenee itse hoitamaan asiansa, tässä tapauksessa hakemaan valtionkonttorilta korvausta. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain esitöistä oli kuitenkin pääteltävissä, että korvauksen hakeminen valtionkonttorilta oli vaihtoehtoinen tapa, ei ainoa, hakea korvausta. Toinen vaihtoehto on nostaa kanne valtiota vastaan tuomioistuimessa. Jos asia on selvä, ei perustetta oikeusavulle ole. Koska A:n asia ei ole ollut täysin selvä (A oli todettu syylliseksi rikoksiin, mutta syytettä ei nostettu), olisi A:lle tullut myöntää oikeusapua asian käsittelemiseksi.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa