Minilex - Lakipuhelin

Vastapuolelle määrättyjen oikeudenkäyntikulujen korvaamisen kohtuullistaminen - KKO:2005:112

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Oikeusapu
    Oikeusavun saajan vastapuolen korvausvelvollisuus

A oli tuomittu hovioikeudessa rangaistukseen pahoinpitelystä. Lisäksi hänet oli tuomittu maksamaan asianomistaja B:lle korvauksia 2 511 euroa. Käräjäoikeus oli hylännyt virallisen syyttäjän ajaman syytteen aiemmassa oikeudenkäynnissä. Ainoastaan B oli valittanut hovioikeuteen.

A sai asiassa oikeusapua ilman omavastuuosuutta. B sai myös oikeusapua ilman omavastuuosuutta. Hovoikeus määräsi A:n korvaamaan valtiolle B:n avustajalle maksetut palkkiot, 1 815,36 euroa korkoineen. Todistelukustannukset määrättiin maksettavaksi valtion varoista A:n taloudellisen tilanteen perusteella. Yksi jäsen oli sitä mieltä, että myös B:n oikeudenkäyntikulut tulisi jättää kohtuusperusteen vuoksi valtion vahingoksi.

Korkein oikeus totesi ensinnäkin, että kuluvastuu määräytyy eri tavalla käräjäoikeuden ja hovioikeuden osalta sen vuoksi, että syyttäjä ei valittanut hovioikeuteen, vaan ainoastaan B oli valittajana. Lain pääsäännön mukaan hävinnyt osapuoli korvaa vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Kulujen korvausvelvollisuuteen vaikuttaa se, miten vaatimukset ovat menestyneet. Jos molempien osapuolten vaatimuksista osa menestyy ja osa hylätään, voidaan oikeudenkäyntikulut jättää osapuolten itsensä korvattaviksi. B:n vaatimukset olivat menestyneet vain osittain. Hovioikeus hyväksyi vaatimusten perusteet sellaisinaan, mutta hyväksyi korvausten määrän vain osaksi. Koska suurin osa asian käsittelystä oli vaatimusten perusteiden arvioimista, katsoi korkein oikeus, että B:llä oli täysi oikeus saada korvaus kuluistaan.

Korvauksen kohtuullistamisen osalta eri mieltä ollut hovioikeuden jäsen nojasi aiemman lainsäädännön mukaiseen oikeuskäytäntöön. Korkein oikeus katsoi, ettei aiemmalla oikeuskäytännöllä ollut merkitystä muuttuneen lainsäädännön vuoksi. Korvauksen kohtuullistamisen perusteet olivat muuttuneet. Uuden säännöksen mukaan tuomioistuin voi alentaa korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrää, jos kulujen määrääminen osapuolen korvattavaksi olisi kohtuutonta, kun otetaan huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys. Asian merkityksen ja oikeudenkäyntiin johtaneiden seikkojen vuoksi korkein oikeus katsoi, ettei perusteita korvauksen kohtuullistamiselle ollut. Hovioikeuden tuomion lopputulos pysyi voimassa.

Asiassa on huomattava, mikä on lainsäädännön muuttumisen merkitys suhteessa oikeuskäytäntöihin laintulkinnan perusteena. Aiemmin voimassa olleen lainsäädännön mukaan A olisi voitu vapauttaa korvauksista. Uudemman säännöksen kohtuullistamisperusteita oli muutettu, koska muuttuneessa lainsäädännössä myös kulujen sovittelumahdollisuuksia oli laajennettu. Jotta uudistuneen säännöksen mukainen korvauksen kohtuullistamisperuste olisi olemassa, tulisi korkeimman oikeuden mukaan kaikkien lainkohdassa mainittujen perusteiden olla olemassa. Tässä tapauksessa kohtuullistamisperuste oli olemassa ainoastaan asianosaisten aseman osalta, koska A:n voidaan katsoa olevan heikommassa asemassa kuin valtio. Muut perusteet eivät täyttyneet, joten korvausta ei lainsäädännön perusteella tullut kohtuullistaa.

 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]