» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A ja B olivat asianosaisina riita-asiassa. A:lle oli annettu asiassa yleistä oikeusapua ilman valtiolle kohdistuvaa korvausvelvollisuutta. Käräjäoikeudessa B oli nimennyt viisi todistajaa, kun taas A ei ollut nimennyt yhtäkään. Käräjäoikeus ratkaisi asian B:n hyväksi, minkä seurauksena A valitti hoviokeuteen. Hovioikeudessa molemmat asianosaiset nimesivät todistajiksi ne viisi henkilöä, jotka B oli nimennyt todistajiksi jo käräjäoikeuden käsittelyssä, minkä lisäksi he nimesivät yhden uuden todistajan. Tapauksessa oli juridiselta kantilta katsottuna kyse siitä, voitiinko A velvoittaa korvaamaan valtiolle hovioikeudessa todistamisesta todistajille aiheutuneita kustannuksia, jotka oli ensiksi korvattu valtion varoista.
Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 2 momentin mukaan jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei voida vastaanottaa uudelleen hovioikeuden pääkäsittelyssä, käräjäoikeuden ratkaisua ei saa siltä osin muuttaa, jollei todistelua erityisestä syystä ole arvioitava toisin. Edelleen yleisestä oikeusavusta annetun lain 2 §:n 1 momentin mukaan valtio vastaa maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 7-9 §:n mukaisista korvauksista ja kuluista yleisen oikeusavun saajalle. Tämän lain 8 §:n 1 momentin mukaan maksuttoman oikeudenkäynnin saaneen asianosaisen nimeämälle todistajalle tuomioistuimeen saapumisen johdosta suoritettavat ennakkomaksut ja muut korvaukset maksetaan valtion varoista.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota pääasian osalta, minkä johdosta A hävisi asian myös hovioikeudessa. Valtion todistajille maksamien todistelukustannusten osalta hovioikeus tuomitsi A:n maksamaan valtiolle nämä korvaukset takaisin kaikkien asianosaisten yhteisesti nimeämien todistajien osalta.
Korkein oikeus arvioi asiaa melko monipuolisesti kaikkien edellä mainittujen lain säännösten perusteella. Ensinnäkin korkein oikeus katsoi oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 2 momentista seuraavan sen, että A.n oli ollut oikedellisesti pakko nimetä käräjäoikeudessa kuullut todistajat uudelleen kuultaviksi myös hovioikeudessa. Tämä tarve ei siten riippunut hänen vastapuolensa toimista, vaan perustui edellä mainitun säännöksen tulkintaan.
Yleisestä oikeusavusta annetun lain 2 §:n 1 momentin ja siitä seuraavan maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 8 §:n 1 momentin perusteella korkein oikeus katsoi, että todistelukustannukset tuli hovioikeudessakin tulla maksettaviksi valtion varoista, sillä A oli saanut yleistä oikeusapua. Tähän ei korkeimman oikeuden mukaan vaikuttanut myöskään se, että A oli hävinnyt asian. Näin ollen korkein oikeus lausui, ettei A:lla ollut velvollisuutta miltään osin maksaa valtiolle takaisin sen todistajille valtion varoista suorittamia todistelukorvauksia. Pääasian osalta korkein oikeus ei muuttanut hovioikeuden tuomiota asiassa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa