» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa A oli epäiltynä rikoksesta vangittu kahdeksaksi päiväksi esitutkinnan aikana. A oli kiistänyt osittain syyllistyneensä kyseiseen rikokseen. Vapauttamisensa jälkeen A haki oikeusapua sekä taannehtivasti osalle siitä ajasta, kun hän oli ollut vangittuna että sen jälkeiselle ajalle. Hän oli perustellut oikeusapuhakemustaan yhtäältä sillä, että hän olisi voinut jo esitutkinnan aikana hankkia lisänäyttöä ja -todistelua sekä muuta selvitystä asiaan liittyen ja toisaalta sillä, että hän olisi vangittuna ollessaan voinut varautua pidempään vangittuna pitämiseen paremmin.
Oikeusapulain 1 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua annetaan valtion varoin henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja. Edelleen saman lain 13 §:n 1 momentin mukaan oikeusapu voidaan myöntää hakemuspäivästä lukien tai, jos edellytykset ovat siihen olemassa, myös taannehtivasti koskemaan asiassa jo suoritettuja toimenpiteitä. Edelleen saman lain 10 §:n mukaan hakijan on oikeusapua hakiessaan esitettävä selvitys asiasta, jossa hän hakee oikeusapua. Oikeusavun myöntämistä harkittaessa on otettava huomioon asiassa todennäköisesti odotettavissa oleva oikeudellisen avun tarve.
Käräjäoikeus arvioi asiaa vahvasti sen kautta, oliko A:lla ollut tarve oikeusavun myöntämiseen jo esitutkinnan aikana. Käräjäoikeuden mukaan oikeusapua ei tule lähtökohtaisesti myöntää tai avustajaa määrätä, mikäli on katsottavissa, että henkilö kykenee ilman avustajaa selviytymään esitutkinnan vaiheista. Tapauksessa käräjäoikeus katsoi, ettei A:lla ollut tällaista oikeudellisen avun tarvetta ja että hän kykeni valvomaan omaa etuaan asianmukaisesti. Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n oikeusapuhakemuksen, joka sisälsi myös vaatimuksen avustajan määräämisestä. Hovioikeus ei puolestaan muuttanut käräjäoikeuden päätöstä asiassa.
Korkein oikeus keskittyi harkinnassaan arvioimaan A:n oikeudellisen avun tarvetta hieman syvällisemmin. Se nosti tämän osalta huomioitavina seikkoina esille muun muassa sen rikoksen (huumausainerikos) vakavuuden, josta A oli epäiltynä, käytetyt ja odotettavissa olleet pakkokeinot sekä muut seikat, jotka saattoivat vaikuttaa oikeudellisen avun tarpeeseen.
Toisaalta korkein otti huomioon myös kyseessä olleessa tapauksessa olleita erityispiirteitä, joista se mainitsi muun muassa sen, ettei A ollut vangittuna ollessaan pyytänyt saada avustajaa käytettäväkseen. Hän ei ollut halunnut tätä myöskään kuulustelutilanteen osalta. Korkeimman oikeuden mukaan nämä seikat eivät kuitenkaan todistaneet, ettei A:lla olisi ollut tarvetta oikeudelliseen apuun. Korkein oikeus totesikin epäillyn rikoksen laatu ja A:n olosuhteet huomioiden, että A oli tarvinnut oikeudellista apua tilanteessa. Näillä perusteilla korkein oikeus kumosi hovioikeuden asiassa antaman tuomion ja myönsi A:lle oikeusapua taannehtivasti siltäkin ajalta, kun hän oli ollut vangittuna. Tämän yhteydessä hänelle määrättiin myös yksityinen avustaja.
Asiassa eri mieltä olleen oikeusneuvos Häyhän mukaan sekä se, ettei A ollut missään vaiheessa esitutkintaa halunnut oikeudellista apua että konkreettisen oikeusavun tarpeen vähäisyys esitutkinnan olosuhteet huomioon ottaen puolsivat käräjäoikeuden ja oikeusaputoimiston päätöksiä oikeusavun myöntämättä jättämisestä esitutkintavaiheen osalta. Näin ollen oikeusneuvos ei nähnyt perusteita hovioikeuden tuomion muuttamiselle. Oikeusneuvos Koskelo oli asiassa samaa mieltä oikeusneuvos Häyhän kanssa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa