» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse tilanteesta, jossa käräjäoikeus on tuominnut B:n rangaistukseen pahoinpitelystä B:n kohdistettua A:han syytteen mukaista väkivaltaa. Oikeusaputoimisto oli myöntänyt A:lle hänen tapauksessa esittämiään vahingonkorvausvaatimuksia varten korvauksetta oikeusapua. Näin ollen käräjäoikeus velvoitti B:n tapauksen hävinneenä osapuolena korvaamaan valtiolle A:n oikeudenkäyntikulut.
Vakuutusyhtiö oli kuitenkin myöntänyt A:lle käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen oikeusturvavakuutuksen, joka piti sisällään 15 prosentin omavastuuosuuden. Tästä johtuen oikeusaputoimisto oli muuttanut oikeusapupäätöksensä sisältöä siten, että korvauksetonta oikeusapua myönnettiin A:lle vain kyseisen omavastuuosuuden suuruinen määrä. A ja oikeusaputoimisto valittivat tämän jälkeen hovioikeuteen vaatimuksenaan se, että B velvoitettaisiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluista valtiolle vain oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuutta vastaava määrä ja loput kuluista A:lle itselleen. Näin ollen tapauksessa oli juridisesti kyse siitä, oliko A:lla ollut oikeudellista tarvetta hakea käräjäoikeuden tekemään oikeudenkäyntikulupäätökseen muutosta.
Oikeusapulain 16 §:n 1 momentin mukaan jos oikeusavun myöntämisedellytyksiä ei ole ollut olemassa tai ne ovat muuttuneet taikka lakanneet, voi oikeusaputoimisto muuttaa oikeusapupäätöstä tai päättää, että oikeusavun antaminen lakkaa. Edelleen saman pykälän 3 momentin mukaan oikeusavun lakkaamisesta päätettäessä määrätään, onko oikeusapua saaneen suoritettava valtiolle korvaus saamastaan oikeusavusta, sekä vahvistetaan korvauksen määrä. Saman lain 3 §:n 4 momentin mukaan oikeusapua ei anneta, jos hakijalla on kysymyksessä olevan asian kattava oikeusturvavakuutus. Vielä saman lain 22 §:n mukaan oikeusavun saajan vastapuoli on käsiteltävänä olleen tapauksen kaltaisissa tapauksissa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun mukaisesti velvoitettava korvaamaan oikeusavun saajan oikeudenkäyntikulut valtiolle pykälässä tarkemmin säädetyin tavoin.
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tekemää ratkaisua sen pääasian eli rikostuomion osalta. Oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeus päätyi oikeusapulakia läpikäytyään siihen tulokseen, ettei laista löytynyt perustetta sille, että oikeusaputoimisto oli taannehtivasti eli tuomion antamisen jälkeen muuttanut oikeusapupäätöksen sisältöä aiemmin esitellyllä tavalla. Näin ollen asia oli tullut hovioikeuden mukaan ratkaista oikeusaputoimiston ennen asian käsittelyä tekemän oikeusapupäätöksen perusteella, minkä johdosta se ei muuttanut käräjäoikeuden asian osalta antamaa ratkaisua.
Korkein oikeus puolestaan tulkitsi oikeusapulain 16 §:n 3 momenttiin nojaten ja siihen liittyvään oikeuskäytäntöön perustuen, että oikeusavun muuttamista koskeva päätös oli mahdollista tehdä taannehtivasti. Näin ollen hovioikeus ei olisi saanut korkeimman oikeuden mukaan hylätä valitusta mainitsemallaan perusteella. Korkein oikeus kuitenkin totesi, ettei oikeusapulaissa, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa tai oikeudenkäymiskaaressa oltu käsitelty sitä, miten asian hävinneen osapuolen korvausvelvollisuuden kohdistumisen osalta tulisi menetellä, kun oikeusaputoimiston päätöksen sisältöä oli muutettu tapauksessa mainitulla tavalla taannehtivasti. Näin ollen korkein oikeus totesi, että tämä asia tulisi ottaa ennemmin huomioon kulujen perimisen käytännön toteutuksessa. A:lla ei kuitenkaan korkeimman oikeuden mukaan ollut oikeudellista tarvetta hakea oikeudenkäyntikuluja koskevaan ratkaisuun muutosta tällä perusteella. Näin ollen A:n valitus jätettiin tutkimatta.
Oikeudenkäyntikulujen perimisestä käytännön tasolla korkein oikeus lausui, että oikeusaputoimisto oli oikeutettu perimään sille kuulunut palkkio vakuutusyhtiöltä sen jälkeen, kun B:n maksettavaksi velvoitetut oikeudenkäyntikulut oli ensin sen toimesta siirretty vakuutusyhtiölle.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa