Minilex - Lakipuhelin

Oikeusavun edellytykset KKO:2004:114

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Oikeusapu
    Oikeusavun lakkaaminen
    Avustajan palkkio

Oikeusaputoimisto oli myöntänyt A:lle oikeusapua asiassa, joka koski vuokrasopimuksen purkamista ja korvausta. Oikeusapua oli myönnetty ilman perusomavastuuta.

A:n vuokranantaja oli käräjäoikeudessa vaatinut A:ta häädön uhalla muuttamaan asunnosta, jonka vuokrasopimus oli päättynyt. Lisäksi vuokranantaja oli vaatinut A:ta maksamaan oikeudenkäynnin aikana erääntyvät vuokrat ja korvaamaan vuokranantajan oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus muutti oikeusaputoimiston päätöstä oikeusavun osalta siten, ettei A:lle myönnetty oikeusapua. Päätös tehtiin muun muassa sillä perusteella, ettei asiassa ollut oikeusavun tarvetta. Tuomioistuin ei kuullut A:ta oikeusavun päättämistä koskevan asian osalta. 

Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden olisi tullut kuulla A:ta asiassa, muttei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä muuten, kuin että A:lle myönnettiin oikeusapulain mukainen korvaus oikeusapuna verotodistuksen lunastuksesta.

Korkein oikeus arvioi sitä, oliko A:lla ollut asiassa asiantuntevan avun tarve, joka on oikeusavun yleinen edellytys ja totesi asian olleen niin riidaton ja selvä, ettei A:lla ole ollut asiaa käräjäoikeudessa käsiteltäessä oikeudellisen asiantuntevan avun tarvetta. Vaikka käräjäoikeus oli menetellyt virheellisesti laiminlyödessään kuulla A:ta, muutoksenhakuun ei ole liittynyt sellaisia oikeudellisia tai muita kysymyksiä, joiden johdosta A:n oikeusturva olisi muutoksenhakuvaiheessakaan edellyttänyt oikeudellista apua. KKO ei muuttanut hovioikeuden päätöksen lopputulosta. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]