» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Ratkaisussa oli kyse vangitsemisesta pakkokeinona sekä pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 3 momentin soveltamisesta. Kotkan käräjäoikeus oli 2.12.1999 määrännyt A:n vangittavaksi epäiltynä törkeästä varkaudesta ja määrännyt, että syyte asiassa oli nostettava viimeistään 11.1.1998. Käräjäoikeudella on ollut todennäköiset syyt epäillä, että epäilty jatkaisi rikollista toimintaa jos tämä päästettäisiin vapaaksi.
Käräjäoikeus oli käsitellyt A:n vangitsemisasiaa 16.12. ja 30.12.1998 sekä 13.1.1999, jolloin syytteen nostamisen määräaikaa oli pidennetty 25.1.1999 saakka. Syyte nostettiin 25.1.1999. A valitti asiasta hovioikeuteen ja vaati että hänet päästetään heti vapaaksi, koska hän oli ollut vangittuna yli kaksi viikkoa ilman, että hänen vangittuna pitämisensä edellytyksiä oli tuomioistuimessa tutkittu. Hovioikeus totesi, että epäilty oli määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna sillä perusteella, että oli todennäköistä, että hän olisi vapaana ollessaan jatkanut rikollista toimintaa. Hovioikeuden mukaan kyseinen peruste oli edelleen olemassa, eikä A:n oikeusturva ollut vaatinut uuden vangitsemisoikeudenkäynnin pitämistä, sillä syyte oli nostettu 25.1.1999.
A valitti korkeimpaan oikeuteen ja vaati että korkein oikeus vahvistaa hänen olleen laittomasti vangittuna 27.1. - 11.2.1999, koska hänen vangittuna pitämisensä edellytyksiä ei ollut tutkittu kahden viikon kuluessa edellisestä vangitsemisasian käsittelystä 13.1.1999 eikä myöskään kahden viikon kuluessa syytteen nostamisesta 25.1.1999.
Korkein oikeus totesi, että pakkokeinolain 1 luvun 21 §:n 3 momentin mukaan tuomioistuimen on siinä tapauksessa, että syyte on määrätty nostettavaksi myöhemmin kuin kahden viikon kuluessa, otettava vangitsemisasia käsiteltäväksi vähintään kahden viikon välein, kunnes syyte on nostettu. Pakkokeinolakia on muutettu ratkaisun jälkeen.
Korkein oikeus katsoi, että A:n vangitsemisasia olisi pitänyt ottaa käräjäoikeudessa uudelleen käsiteltäväksi kahden viikon kuluessa edellisestä vangitsemisasian käsittelystä 13.1.1999 eli viimeistään 27.1.1999. Käräjäoikeus oli 16.2.1999 julistamallaan tuomiolla määrännyt A:n pidettäväksi edelleen vangittuna, minkä vuoksi vangitsemispäätös josta A on hovioikeuteen kannellut ei ollut enää voimassa.
On sinällään kiinnostavaa, että korkeimman oikeuden ratkaisussa ei mainittu tapauksessa olevan kyse vangitun perusoikeuksien turvaamisesta. Tätä selittää osaltaan ratkaisun ikä, sillä perusoikeudet ovat myöhemmin nousseet merkittävämpään rooliin korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa