Minilex - Lakipuhelin

Tunnustaminen rangaistuksen lieventämisperusteena - KKO:2000:63

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • rangaistuksen mittaaminen
    Tappo

Tapaus eteni korkeimman oikeuden käsiteltäväksi siltä osin, oliko A:n tekemää tunnustamista pidettävä rangaistuksen lieventämisperusteena. 

Tapauksessa käräjäoikeus katsoi syyttäjän syytteestä selvitetyksi, johon B:n kuolinpesän osakas X asianomistajana yhtyi, että A oli 27 - 28.2.1998 tahallaan tappanut B:n kuristamalla B:tä kaksin käsin kurkusta istuen hajareisin tämän päällä aiheuttaen siten B:n tukehtumisen ja kuoleman. Vaikka A ei ollut esitutkinnassa kertonut yksityiskohtaisesti tapahtumista B:n asunnossa joko todelliseen tai keksittyyn muistamattomuuteensa vedoten, niin hän oli kuitenkin oma-aloitteisesti toisen avustuksella ilmoittanut poliisille ja pyrkinyt osoittamaan myös rikospaikan. 

Käräjäoikeus tuomitsi A:n täyttä ymmärrystä vailla taposta sekä samalla kertaa hänen syykseen luetusta varkaudesta yhteiseen 5 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus otti tuomiossaan huomioon A:n oma-aloitteisen pyrkimyksen edistää rikoksensa selvittämistä. 

A ja X valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus katsoi näytetyksi, että A oli käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla tahallaan tappanut B:n ja kohdistanut B:n sukuelimiin terävää ulkoista väkivaltaa tai emättimen venymisrajan ylittävää ulkoista väkivaltaa aiheuttaen emättimen sisäpinnalle neljä repeämää ja verenvuotoa repeämistä. 

Hovioikeus lausui rangaistuksen mittaamisesta, että A oli vapaaehtoisesti ilmoittanut poliisille ja kertonut syyllistyneensä henkirikokseen. A oli kuitenkin esitutkinnassa 28.2.1998 pidetyssä kuulustelussa kertonut vastoin parempaa tietoaan motiivikseen sen, että B oli ottanut hänen lompakkonsa, mistä A oli raivostunut. A ei ollut muutoin pystynyt selvittämään yksityiskohtaisesti tapahtumia. Hovioikeudessa A oli ollut osin haluton osallistumaan aktiivisesti asian selvittämiseen, mitä haluttomuutta ei voinut selittää pelkästään ajan kulumisesta johtuvan muistikuvien heikentymisen perusteella. Hovioikeus katsoi, että kokonaisuutena arvioiden pelkästään A:n ilmoittautumista ei voitu pitää sellaisena rangaistuksen lieventämisperusteena, jota rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 kohdassa tarkoitetaan. 

Hovioikeus lausui, että A oli kuristanut kuoliaaksi häntä huomattavasti hennomman, voimakkaassa humalatilassa olleen puolustuskyvyttömän B:n tämän asunnossa, josta B:llä ei ollut mahdollisuutta paeta, kun surmaamistapa oli ollut julma ja tuskallinen. Lisäksi A oli aiheuttanut B:lle tämän kuoleman jälkeen hänen syykseen luetut emättimen repeämät ja verenvuotoa repeämistä. Hovioikeus katsoi myös, että asiassa ei tullut soveltaa rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 kohdassa mainittua rangaistuksen lieventämisperustetta. Näin ollen hovioikeus korotti käräjäoikeuden A:lle tuomitseman rangaistuksen 6 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta. 

A valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Valituksessaan A vaati, että rangaistusta rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 kohdan nojalla alennetaan. 

Korkein oikeus toteaa asiakirjoista ilmenneen, että B:n surmaaminen on tapahtunut aamulla kello 4-7. A on toisen henkilön välityksellä ilmoittanut asiasta poliisille kello 11.40. Hän on jäänyt odottamaan poliiseja tämän henkilön asuntoon. Poliiseille A on kertonut, että hän oli edellisenä yönä tavannut entuudestaan tuntemattoman naisen, jonka asunnolle hän oli mennyt. Asunnolla hän oli yön aikana kuristanut naisen. A on pyrkinyt osoittamaan poliiseille talon, jossa hänen surmaamansa nainen oli asunut. 

Tapauksessa A on, ennen kuin hän on jäänyt kiinni rikoksistaan tai hänelle on tullut aihetta olettaa häntä niistä epäiltävän, ilmiantanut itsensä. A on myös välittömästi ilmiannettuaan itsensä pyrkinyt osoittamaan rikosten tekopaikan. A on siten lainkohdassa tarkoitetulla tavalla oma-aloitteisesti edistänyt rikostensa selvittämistä. Tällöin sanottu seikka on otettava huomioon A:lle tuomittavan rangaistuksen lieventämisperusteena. Näin ollen hovioikeuden tuomiota muutetaan ja A:lle tuomittu yhteinen rangaistus alennetaan 6 vuoteen vankeutta. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]