» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse oikeudenkäynnin keston vaikutuksesta rangaistuksen määräämiseen. Korkein oikeus pohti, oliko rangaistusta määrättäessä otettava huomioon rikosten tekemisestä kulunut aika ja asian käsittelyn kesto rangaistusta lieventävänä seikkana.
Käräjäoikeus oli tuominnut A:n ja B:n ehdottomaan 1 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä veropetoksesta. Käräjäoikeus ei katsonut, että käsittelyaika olisi ollut kohtuuton sen perusteella, että esitutkintapöytäkirja oli valmistunut 17.1.2000 ja haastehakemus oli saapunut käräjäoikeuteen 8.1.2001. A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat että rangaistukset määrätään ehdolliseksi, perustellen sen sillä, että heille oli koitunut haittaa muun muassa oikeuskäsittelyn pitkästä vireilläolosta. Hovioikeus katsoi, että rikosten vakavuus sekä rikoksista ilmenevä A:n ja B:n syyllisyys edellyttivät että vankeusrangaistus tuomitaan ehdottomana. Hovioikeus ei myöskään katsonut, että A ja B olivat valituksessaan antaneet perusteita sille, miksi kysymystä pitäisi arvioida toisin. Hovioikeus tuomitsi A:n ja B:n 1 vuoden 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.
A:lle ja B:lle myönnettiin valituslupa korkeimpaan oikeuteen rangaistuksen osalta. Valituksessaan A ja B vaativat, että vankeusrangaistukset muutetaan ehdolliseksi.
Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa. Lisäksi, Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin silloin, kun päätetään häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.
Kun arvioidaan rikosasian käsittelyn kestoa, on katsottava sitä ajankohtaa, jolloin vastaajaan on kohdistettu rikosoikeudellisia toimenpiteitä ensimmäistä kertaa syytteeseen johtaneen rikoksen johdosta. Ne teot joista A ja B ovat syytettyinä ovat tapahtuneet 1.1.1993 - 31.10.1995. Kotietsintä on tehty E Oy:n ravintolaan rikosepäilyn vuoksi 8.6.1995. Tämä ajankohta on se ajankohta josta alkaen käsittelyn keston pituutta ja sen merkitystä on arvioitava. A:ta ja B:tä on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä 12.6.1995 sekä elokuussa 1999. Syyttäjälle syyteharkintaan estitutkintapöytäkirja on saapunut 4.2.2000. Syyttäjä on jättänyt haastehakemuksen käräjäoikeuteen 8.1.2001. Käräjäoikeus on tämän jälkeen antanut tuomionsa 11.6.2002. Hovioikeus on antanut tuomionsa 18.11.2004.
Korkein oikeus huomioi, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä on johdettavissa, että oikeudenkäynnin kohtuullisuuden arviointi on tehtävä tapauksen erityispiirteiden valossa ja ottamalla huomioon erityisesti asian vaikeus ja laatu, rikosasian vastaajan ja viranomaisten toiminta sekä asian merkityksellisyys vastaajalle.
Korkein oikeus huomioi, että rikosasiaa on käsitelty epätavallisen pitkän ajan. Lisäksi korkein oikeus katsoi, ettei asiassa ole näytetty, että asian pitkä kestoaika olisi aiheutunut A:n ja B:n syystä. Korkein oikeus katsoi näin ollen, että perustuslain asianosaiselle turvaamaa oikeutta saada asia käsitellyksi ilman aiheetonta viivästystä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista oikeutta oikeudenkäyntiin kohtuullisessa ajassa on rikottu.
Näin ollen korkein oikeus katsoi, että A ja B olivat oikeutettuja hyvitykseen rikosasian käsittelyn kohtuuttoman keston perusteella. Hyvitys pitää sisällään sen, että rangaistus voidaan tuomita lievempänä kuin muuten.
Korkein oikeus toteaa myös, niin kuin myös hallituksen esityksessä (HE 44/2002) on todettu, ettei rangaistuksen kohtuullistamisperusteissa ole kysymys rikoksen vakavuuden tai tekijän syyllisyyden arvottamisesta, vaan paino on tekijälle tuomittavan seuraamuksen vaikutusten arvioimisessa.
Suuren luokan talousrikosten oikeuskäytännössä, katso esimerkiksi tapaukset KKO 2001:24 ja KKO 2001:25, on yleensä määrätty rangaistukset ehdottomana. Korkein oikeus toteaa, ettei ajan kulumisella tässä tapauksessa ole sellaista vaikutusta A:lle ja B:lle jonka vuosi vankeusrangaistukset olisi muutettava ehdollisiksi. Näin ollen korkein oikeus katsoi, että rangaistusten kohtuullistamiseksi riitti, että vankeusrangaistukset alennettiin kummankin osapuolen osalta, kuitenkin pitäen vankeusrangaistukset ehdottomina. Korkein oikeus tuomitsi A:lle ja B:lle 10 kuukautta vankeutta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa