» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse siitä, miten tyytymättömyyden ilmoittamista oikeudenkäynnissä on tulkittava.
A oli tuomittu käräjäoikeudessa lievästä pahoinpitelystä sakkorangaistukseen. A oli ilmoittanut tyytymättömyytensä "rangaistukseen" ja valitti Helsingin hovioikeuteen vaatien syytteen hylkäämistä.
Hovioikeus totesi, että A oli ilmoittanut tyytymättömyyttä vain rangaistuksen osalta, minkä vuoksi A:n valitus jätettiin muilta osin tutkimatta. Hovioikeus katsoi, ettei rankaisunkaan osalta ollut syytä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen.
Eräs hovioikeuden jäsen kuitenkin totesi, että pahoinpitelyn uhri ei ollut ilmoittanut häneen kohdistunutta rikosta syytteeseen pantavaksi. Tuohon aikaan rikoslain 21 luvun 16 §:n mukaan syyttäjä ei saanut nostaa syytettä lievästä pahoinpitelystä, joka oli kohdistunut viisitoista vuotta täyttäneeseen henkilöön, ellei asianomistaja ollut ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi. Käräjäoikeuden ei kyseisen jäsenen mukaan olisi tullut tutkia koko syytettä. A valitti asiasta korkeimpaan oikeuteen.
Myöhemmin kyseinen rikoslain kohta on muuttunut siten että nykyään syyttäjä saa ilman asianosaisen ilmoitusta nostaa syytettä lievästä pahoinpitelystä, jos uhri on alle 18 vuotias, on parisuhteessa tekijän kanssa tai muuten elää yhteistaloudessa tämän kanssa tai pahoinpitely on kohdistunut henkilöön hänen työtehtäviensä vuoksi.
Korkein oikeus totesi aluksi, että oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 7 §:n 1 momentin tyytymättömyyden ilmoitus saadaan rajoittaa koskemaan osaa alioikeuden ratkaisusta. Rajoitus on mainittava tyytymättömyyttä ilmoitettaessa.
A on ilmoittanut tyytymättömyyttä "rangaistukseen". Korkein oikeus totesi, että rajaus rangaistukseen on periaatteessa mahdollinen, mutta tyytymättömyyden ilmoitusta on lähtökohtaisesti tulkittava ilmoittajan eduksi. Korkein oikeus huomautti myös, että tyytymättömyyden ilmoitus oli sanamuodoltaan tulkinnanvarainen. Korkeimman oikeuden mukaan on ollut pääteltävissä, että A on tarkoittanut ilmoittaa tyytymättömyyttä käräjäoikeuden tuomioon myös syyllisyytensä osalta. Hovioikeuden ei olisi tullut jättää asiaa tutkimatta tällä perusteella.
Korkein oikeus totesi samoin kuin hovioikeuden eri mieltä ollut jäsen, että rikoslain 21 luvun 16 §:n mukaan virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä saman luvun 7 §:ssä tarkoitetusta lievästä pahoinpitelystä, joka on kohdistunut viisitoista vuotta täyttäneeseen henkilöön, ellei asianomistaja ole ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi.
Koska pahoinpitelyn uhri ei ole ilmoittanut rikosta syytteeseen pantavaksi syyttäjällä ei ole ollut syyteoikeutta asiassa ja alempien oikeuksien olisi tullut jättää syyte tutkimatta. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja vapautti A:n sakkorangaistuksesta.
Ratkaisullaan korkein oikeus on ilmeisesti pyrkinyt turvaamaan rikoksessa syytetyn oikeutta hakea muutosta saamaansa tuomioon. Korkein oikeus oli ratkaisussaan todennut, että liian tiukka tulkinta tyytymättömyyden ilmaisun tulkinnassa olisi kohtuutonta varsinkin jos syytetyllä ei ole lainopillista koulutusta tai muuta osaamista. Muutoksenhakuoikeudella on suuri merkitys oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiselle ja siten myös oikeusvaltion olemassaololle.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa