Minilex - Lakipuhelin

Omaisuuden vallinta - omistusoikeudesta määrääminen

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviovarallisuusjärjestelmän lähtökohtana on molemmille puolisoille kuuluva oikeus omaisuutensa vallintaan. Puolisot voivat vapaasti käyttää omaisuuttaan sekä muutoinkin määrätä siitä ja sen omistusoikeudesta. Avioliiton erityisluonteesta kuitenkin seuraa, että puolisoiden suojaksi on säädetty ns. vallintarajoituksia, jotka rajoittavat oikeutta määrätä omaisuudesta avioliiton aikana ja osin sen jälkeenkin. Rajoituksia sovelletaan avioeron jälkeisen osituksen lainvoimaiseksi tuloon asti. Näin ollen avioerokaan ei estä vallintarajoitussäännösten soveltamista. Vallintarajoitusten tarkoituksena on erityisesti asumisen suojaaminen, eikä silläkään ole merkitystä, asuvatko puolisot yhdessä vai erillään.

Puolison tulee pitää huolta avio-oikeuden alaisesta omaisuudestaan ja hoitaa sitä niin, ettei se aiheettomasti vähene toisen puolison vahingoksi. Puoliso ei voi esimerkiksi lahjoittaa suuria määriä omaisuuttaan tai vahingoittaa sitä tahallaan niin, että omaisuuden arvo heikkenee. Tämä rajoitus koskee ainoastaan avio-oikeuden alaista omaisuutta eli jos puolisoilla on avio-oikeudesta vapaata omaisuutta, rajoitus ei koske sitä. Merkittävimpinä vallintarajoituksina voitaneen pitää puolisoiden yhteistä kotia sekä erinäisiä irtainta omaisuutta koskevia vallintarajoituksia (ks. kohdat puolisoiden yhteinen koti ja irtain omaisuus).

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]