Minilex - Lakipuhelin

Mikä on elatussopimus?

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Puolisoiden välinen elatussopimus on sopimus, jossa puolisot sopivat, että toinen puoliso maksaa elatusapua toiselle puolisolle. Elatusapu tarkoittaa rahasuoritusta, jolla toinen puolisoista osallistuu taloudellisesti puolisonsa elatukseen. Elatussopimus voidaan tehdä silloin, kun puoliso laiminlyö lain mukaisen elatusvelvollisuutensa ja puolisot asuvat erillään sekä silloin, kun puolisot tuomitaan avioeroon ja toisen puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua. Myös vastaisuuden eli tulevaisuuden varalle on mahdollista tehdä elatussopimus. Elatusapu voidaan vahvistaa kahdella tavalla, joko käräjäoikeuden tuomiolla tai puolisoiden välisellä sopimuksella.

Puolisoiden tulee sopimuksessa sopia siitä, että suoritetaanko elatusapua toistaiseksi vai päättyykö sen suorittaminen määräajan kuluttua. Sopimuksessa voidaan myös sopia kerralla suoritettavasta elatusavusta. Elatusapua voidaan sopia myös maksettavaksi taannehtivasti eli ajalta ennen sopimusta.

Puolisoiden välinen sopimus elatusavusta on tehtävä kirjallisesti ja se on vahvistettava jomman kumman puolison asuinkunnan sosiaalilautakunnassa. Sosiaalilautakunta harkitsee, että onko esitetty elatussopimus kohtuullinen, kun otetaan huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky sekä muut seikat. Kun sosiaalilautakunta on vahvistanut elatussopimuksen, se rinnastetaan tuomiolla annettuun vahvistukseen eli se voidaan panna täytäntöön ja sitä tulee noudattaa. Jos puoliso ei maksa sopimuksen mukaista elatusapua, voidaan elatusapu laittaa ulosottoon.

Puolisoiden elatusavusta tekemää sopimusta voidaan myöhemmin muuttaa, jos muuttuneiden olosuhteiden vuoksi sopimus olisi kohtuuton. Jos näin tehdään tai sopimus julistetaan mitättömäksi, tuomioistuin harkitsee, että joutuuko elatusapua saanut puoliso palauttamaan osan tai kaiken saamastaan elatusavusta. 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]