Minilex - Lakipuhelin

Elatussopimus oikeusapu

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Aviopuolisoiden saattaa olla tarpeellista turvautua oikeusapuun solmiessaan keskenään elatussopimusta. Oikeusapua on mahdollista saada periaatteessa kaikkien oikeudellisten asioiden hoitamisen yhteydessä ja myös asiakirjojen, kuten elatussopimuksen laadinnassa, jos oikeusavun saamiselle asetettujen edellytysten katsotaan täyttyvän. Artikkelin aikana elatussopimuksella tarkoitetaan puolisoiden välistä elatussopimusta, eli elatusapusopimusta, jonka myötä puolisot sopivat keskenään elatusavun suorittamisesta. Vaikka myös lapsen elatukseen liittyvät seikat voivat puolisoiden välisen elatussopimuksen suhteen tulla huomioitaviksi, ei artikkelin puitteissa ole mahdollista käsitellä lapsen elatusta. Lapsen elatuksen kannalta olennaisista asioista on kuitenkin mahdollista lukea lisää kategorian ”Lapsen elatus” artikkeleista.

Oikeusavulla tarkoitetaan yleisesti ottaen sitä, että kokonaan tai osin valtion varoista annetaan apua henkilölle, joka on asiantuntevan avun tarpeessa oikeudellisessa asiassa, eikä kykene itse huolehtimaan asiansa hoitamisen vaatimista menoista taloudellisen asemansa vuoksi. Oikeusavun katsotaan voivan sisältää tilanteesta riippuen oikeudellista neuvontaa, asian kannalta tarpeellisia toimenpiteitä, tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa avustamista taikka esimerkiksi vapautuksen tietyistä asian käsittelyyn liittyvistä menoista. Oikeusavun sisältöön vaikuttavat kulloinkin niin asian laatu kuin sen merkitys.

Aviopuolisoiden välisestä elatusvelvollisuudesta ja elatussopimuksesta

Puolisoiden välillä vallitsee avioliiton aikana elatusvelvollisuus toisiaan kohtaan, jonka myötä puolisot ovat velvollisia osallistumaan perheen yhteiseen talouteen ja myös toistensa elatukseen. Elatusvelvollisuus kestää tavallisesti puolisoiden avioliittoon vihkimisestä siihen, kun avioliitto purkautuu johtuen joko toisen puolison kuolemasta tai avioeron lainvoimaiseksi tulosta. Elatusvelvollisuus voi poikkeuksellisesti jatkua myös avioeron jälkeen, mutta tällöinkin elatuksen on katsottu muuttuvan olennaisesti esimerkiksi elatuksen tasoa koskevien vaatimusten osalta. Avioliiton solmimisesta huolimatta puolisot voivat sopimusvapautta ilmentäen tavalliseen tapaan solmia sopimuksia sekä keskenään että muiden henkilöiden kanssa, huomioiden kuitenkin tietyt rajoitukset. Puolisot voivat sopia keskenään myös elatusvelvollisuuteensa liittyvistä kysymyksistä, kuten elatuksen tasosta ja elatusavun suorittamisesta.

Kuten artikkelin alussa on jo ilmennyt, tarkoitetaan elatussopimuksella juurikin elatusavun suorittamisesta sopimista. Elatussopimuksen solmiminen voidaan tehdä joko avioliiton aikana tai sen jälkeen, kun avioliitto on jo purkautunut avioeron vuoksi. Vaikka elatusavun suorittaminen ajankohtaistuu tavallisesti esimerkiksi elatusvelvollisuuden laiminlyöntien tai välirikosta johtuvan erilleen muuttamisen vuoksi, voivat puolisot solmia elatussopimuksen myös ennakollisesti ilman, että elatusvelvollisuuden täyttämiseen liittyviä ongelmia on lainkaan ehtinyt ilmetä.

Elatussopimuksen sisältöä ei säännellä yksityiskohtaisesti laissa, joten puolisot voivat tehdä sopimuksen suhteellisen vapaasti. Rajoituksena voidaan kuitenkin pitää kohtuullisuusvaatimusta ja sitä, etteivät puolisot voi pätevästi sopia luopuvansa avioliiton aikaisesta oikeudestaan elatukseen ennakollisesti. Elatussopimus tulee tehdä kirjallisesti, jotta se voidaan vahvistaa sosiaalilautakunnassa. Toisaalta myös vahvistamaton sopimus sitoo osapuolia heidän keskinäisessä suhteessaan. Sopimuksen vahvistaminen takaa kuitenkin sen, että sopimus voidaan täytäntöönpanna tuomioistuimen antaman lainvoimaisen tuomion tavoin, mitä ei voida tehdä ilman vahvistamisen tapahtumista. Vahvistamisen tekee sellaisen kunnan sosiaalilautakunta, jossa toisella tai kummallakin puolisoista on asuinpaikka. Elatussopimuksesta on käytävä ilmi puolisoiden henkilötiedot, elatusavun määrä, ajankohta, josta elatusapua tulee suorittaa ja se ajankohta, jona elatusapujen maksettavaksi erääntyminen tapahtuu.

Kenelle oikeusapua voidaan myöntää?

Oikeusapua voidaan myöntää sellaiselle henkilölle, jonka kotikunta sijaitsee Suomessa tai jonka koti- tai asuinpaikka sijaitsee jossain toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa taikka Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Oikeusapua voidaan antaa myös asuin- tai kotipaikasta riippumatta, jos henkilön asia on käsiteltävänä Suomen tuomioistuimessa tai jos oikeusavun myöntämiseen on joitakin muita erityisiä syitä. Oikeusapua voi saada taloudellisen aseman perusteella hakemuksesta korvauksetta tai omavastuuta vastaan. Taloudellista asemaa arvioidaan tällöin henkilön kuukausittain käytettävissä olevien varojen, eli käyttövaran, sekä varallisuuden pohjalta. Jos käyttövara ja varallisuus eivät ole valtioneuvoston asetuksen tarkemmin vahvistaman määrän ylittäviä, voidaan henkilölle antaa oikeusapua.  

Oikeusapua ei voida myöntää yhtiölle tai yhteisölle tai myöskään silloin, jos avun hakijalla on kyseessä olevan asian kattava oikeusturvavakuutus. Oikeusavun myöntämistä rajoittavina on pidetty myös sitä, jos asialla on hakijalle vain vähäinen merkitys tai oikeusavun antaminen on tarkoituksetonta verrattuna siihen hyötyyn, jota hakija avusta saisi. Oikeusapua ei katsota annettavaksi myöskään, jos asian ajamista voidaan pitää oikeuden väärinkäyttämisenä tai asia perustuu siirrettyyn oikeuteen niin, että on aihetta otaksua, että kyseinen siirto on tehty tarkoituksellisesti juuri oikeusavun saamiseksi. Oikeusapua ei myönnetä, jos avun hakijan käyttövarat ylittävät 1300 euroa kuukaudessa. Yhteisesti molempien puolisoiden osalta määrä on 2400 euroa.

Miten oikeusapua haetaan?

Oikeusapua on mahdollista hakea miltä tahansa valtion oikeusaputoimistolta. Hakemuksen voi tehdä myös internetissä. Oikeusavun hakijan tulee esittää selvitys, josta ilmenevät hänen taloudelliset olosuhteensa ja se asia, johon hän oikeusapua hakee. Myös hakijan avustajan hakijan puolesta tekemä hakemus voidaan hyväksyä. Oikeusavun hakemista koskevia lomakkeita on saatavilla sekä oikeusaputoimistoissa, tuomioistuimissa, asianajotoimistoissa että lakiasiaintoimistoissa.

Oikeusaputoimiston on mahdollista saada pyynnöstä välttämättömiä tietoja hakijan taloudellisen aseman ja oikeusturvavakuutuksen olemassaolon tai kattavuuden selvittämiseksi myös tietyiltä viranomaisilta ja vakuutusyhtiöiltä, jolloin hakijan antamien tietojen paikkansapitävyys voidaan tarkistaa. Oikeusapua hakiessa tulot, menot ja varat selvitetään yleensä kuiteilla sekä muilla todisteilla. Oikeusaputoimisto tavallisesti myös ratkaisee oikeusavun myöntämistä koskevan asian. Oikeusavun saajan maksettaviksi voivat tulla omavastuuosuus ja oikeusapumaksu. Oikeusapumaksua ei tavallisesti peritä henkilöiltä, jotka saavat ilman omavastuuta oikeusapua.

Oikeusavun saantimahdollisuuksien arvioinnin tai muutoin epäselvien kysymysten osalta on suositeltavaa olla yhteydessä asiantuntevaan lakimieheen.

» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »


Vinkit

- Oikeusavun hakeminen voi ajankohtaistua elatussopimusta laadittaessa.

- Oikeusapua voidaan hakea miltä tahansa oikeusaputoimistolta.

Varoitukset

- Jotta oikeusapua voidaan myöntää, tulee tiettyjen edellytysten täyttyä.

 

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]