» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Elatussopimuksen vahvistaminen voidaan tehdä sillä hyvinvointialueella, jossa toisen tai molempien puolisoiden asuinpaikka sijaitsee. Elatussopimuksella tarkoitetaan artikkelin aikana nimenomaan aviopuolisoiden välillä tehtävää, puolisoiden keskinäisen elatusvelvollisuuden täyttämistä ja elatusavun suorittamista koskevaa, sopimusta, jota kutsutaan paikoin myös elatusapusopimukseksi. Artikkeli keskittyy näin ollen nimenomaan puolisoiden keskinäiseen elatukseen, erotuksena lapsen elatuksesta. Lapsen elatussopimuksesta on mahdollista lukea lisää kategorian ”Lapsen elatus” artikkeleista.
Puolisoiden elatusvelvollisuudesta
Aviopuolisoiden elatusvelvollisuus merkitsee sitä, että heidän on osallistuttava perheen yhteiseen talouteen ja toistensa elatukseen vihkimisestä aina siihen saakka, kun avioliitto purkautuu joko toisen puolison kuolemaan, avioeron lainvoimaiseksi tuloon tai avioliiton kumoutumiseen. Perheen yhteiseen talouteen ja toistensa elatukseen osallistuminen tulee tehdä puolison omaa kykyä vastaavalla tavalla, jolloin elatusvelvollisuuden täyttäminen voi muodostua eri perheiden sisäisesti hyvinkin erilaiseksi.
Puolisoiden välillä vallitsee avioliiton aikana sopimusvapaus, jonka nojalla he voivat sopia suhteellisen vapaasti myös keskinäiseen elatukseensa liittyvistä asioista, kuten elatuksen tasosta tai elatusavun suorittamisesta. Puolisoiden ei ole kuitenkaan mahdollista solmia pätevällä tavalla elatusvelvollisuuden täysin ennakollisesti poissulkevaa sopimusta. Tavallisesti puolisoiden elatusvelvollisuus täyttyy käytännössä toimiviksi havaittuja toimintatapoja perheen arjessa noudattaen, eikä erillisiä sopimuksia tai muita toimenpiteitä tarvita. Yleisesti ottaen puolisoiden elatusvelvollisuus suhteutetaan heidän oloihinsa ja elatuksen tasoa arvioitaessa huomioidaan sekä puolisoiden tulot että varat. Velvollisuus elatukseen voi olla tasoltaan erilainen riippuen siitä, onko kyse avioliiton aikaisesta elatuksesta vai sen purkautumisen jälkeisestä elatuksesta. Puoliso saattaa siis olla velvollinen poikkeuksellisesti toisen puolison elättämiseen vielä avioliiton purkautumisen jälkeenkin. Avioliiton aikana tavoitteena on se, että puolisot voivat elatusvelvollisuuden avulla ylläpitää keskenään samanlaista elintasoa. Elatusvelvollisuus on kummankin puolison osalta henkilökohtainen ja edesauttaa sen toteutumista, että puolisoiden henkilökohtaiset ja yhteiset tarpeet tulevat täytetyiksi.
Elatussopimuksen solmimisen tarve
Kuten artikkelin aikana on ilmennyt, ei elatussopimuksen solmiminen ole pakollista. Puolisot voivat kuitenkin solmia elatussopimuksen joko avioliiton aikana tai avioliiton purkauduttua. Myös elatusavun maksaminen voi muodostua tarpeelliseksi joko avioliiton aikana tai sen purkautumisen jälkeen, jos toisen puolison voidaan arvioida olevan elatusavun tarpeessa. Elatusavun suorittaminen voi ajankohtaistua puolisoiden välillä jo avioliiton aikana, jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuuttaan ja toinen puoliso esimerkiksi suorittaa, elatusvelvollisuutensa ylittäen, tiettyjä kustannuksia, jolloin elatusapua on mahdollista käyttää tasauseränä.
Elatussopimuksessa puolisot sopivat yhteisymmärryksessä elatusavun suorittamisesta. Toiselle puolisolle kuuluvan elatusavun määrä sekä suorittamistapa voidaan vahvistaa joko sopimuksen avulla tai tuomioistuimen päätöksellä. Elatussopimus voidaan laatia myös tulevia elatusvelvollisuuden laiminlyöntejä tai puolisoiden erilleenmuuttamistilanteita ennakoiden, eikä laiminlyöntien tai muiden epäselvyyksien ole tarvinnut vielä ilmetä sopimusta tehtäessä.
Miten elatussopimuksen vahvistaminen tapahtuu?
Kirjallisesti tehtävä elatussopimus voidaan saattaa artikkelissa jo mainitun mukaisesti sen hyvinvointialueen vahvistettavaksi, jossa toisen tai molempien puolisoiden asuinpaikka sijaitsee. Hyvinvointialueen vahvistama elatusapusopimus on samalla tavalla täytäntöönpanokelpoinen kuin tuomioistuimen antama lainvoimainen tuomio, jolloin myös ulosoton hakeminen suoraan on mahdollista. Erillisen vahvistamisratkaisun saaminen elatusavun suorittamisen osalta voi ajankohtaistua, jos puolisoiden välillä voidaan ennakoida olevan tulevaisuudessa suoritushäiriöitä. Jos elatusavun suorittaminen ajankohtaistuu, on pidetty tavoiteltavanakin, että puolisot pääsisivät asiasta sovintoon.
Hyvinvointialueelle on osoitettu velvollisuus harkita ennen elatussopimuksen vahvistamista, voidaanko kyseistä sopimusta pitää kohtuullisena. Tällöin arviossa on otettava huomioon puolison elatuksen tarve, toisen puolison maksukyky ja lisäksi muut seikat, jotka vaikuttavat asiaan. Oikeuskirjallisuudessa on kuitenkin katsottu, ettei jokaisen elatussopimuksen kohdalla ole tarpeellista tehdä yksityiskohtaista kohtuullisuusarviointia. Asiaa havainnollistaen on mainittu, ettei vahvistamista voida muutoinkaan jättää tekemättä pelkästään sen vuoksi, että elatussopimus esimerkiksi vaikuttaa ilmentävän pienempää elatusapua kuin mitä puoliso lain mukaan olisi oikeutettu saamaan tai että toinen puoliso on halukas suorittamaan elatusapua enemmän kuin on tarpeen. Hyvinvointialueen arviointi on kuitenkin tietyissä tilanteissa tarpeen, kuten silloin, kun olennaisesti ylisuurella elatusavulla pyritään kyseenalaisiin tavoitteisiin, kuten velkojien vahingoittamiseen. Vahvistuksen tekemättä jättäminen saattaa olla tarpeen myös, jos olosuhteet ilmentävät mahdollisuutta siitä, että suureen elatusapuun sopimuksen myötä sitoutuva henkilö on väärinkäytön uhri, johtuen esimerkiksi hänen fyysisestä tilastaan, kuten sairaudesta. Sopimuksen vahvistamista ei voida jättää tekemättä sen vuoksi, että se on tehty ennakoiden tulevia tapahtumia.
Tilanteessa, jossa elatusavusta ei päästä puolisoiden välillä sopimukseen, voi olla tarpeellista turvautua tuomioistuimen apuun niin, että elatusavun suorittamisvelvollisuus saadaan vahvistettua tuomioistuimen tuomion avulla sopimuksen sijaan. Tuomioistuimen menettelyyn aihetta koskevissa tilanteissa ei ole mahdollista perehtyä yksityiskohtaisemmin tämän artikkelin puitteissa.
Elatussopimuksesta ilmenevät tiedot ja vahvistamaton sopimus
Elatussopimuksesta on ilmettävä niin puolisoiden henkilötiedot kuin elatusavun määrä, elatusavun suorittamisajankohta ja elatusapujen maksettavaksi erääntymisen ajankohta. Toinen puoliso voi vaatia sopimuksen muuttamista, jos se osoittautuu kohtuuttomaksi.
Elatusapusopimusta pidetään puolisoiden välillä sitovana silloinkin, kun sitä ei ole vahvistettu. Jos sopimuksella on tällöin sovittu avioliiton aikaisesta elatusavun maksamisesta, voi puoliso nostaa asiaa koskevan kanteen tuomioistuimessa, jos hän ei saa suoritusta. Sopimuksen kirjallista muotoa koskevasta vaatimuksesta huolimatta, on myös suullista elatussopimusta pidetty osapuoliaan sitovana. Näin ollen muotovaatimus on korostetusti merkityksellinen ainoastaan sopimuksen täytäntöönpanokelpoisuuden osalta, hyvinvointialueen vahvistamistoimen vaatiessa sopimukselta kirjallista muotoa.
Elatussopimuksen vahvistamiseen liittyvien epäselvien kysymysten osalta on suositeltavaa olla yhteydessä aiheeseen perehtyneeseen lakimieheen.
» Suomen suurin lakipalvelu auttaa - Soita 0600 12 450 »
Vinkit
- Elatussopimuksen vahvistaminen voidaan tehdä sellaisen kunnan sosiaalilautakunnassa, jossa toisella tai molemmilla puolisoilla on asuinpaikka.
- Puolisoilla on mahdollisuus sopia elatusavun määrästä ja elatuksen tasosta kohtuullisuuden rajoissa.
Varoitukset
- Vahvistamaton elatussopimus sitoo puolisoiden välisessä suhteessa, mutta se ei ole täytäntöönpantavissa tuomioistuimen lainvoimaisen tuomion tavoin, kuten vahvistettu elatussopimus.
- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -
Pyydä tarjous lakipalvelusta
Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi
Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.
Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi
Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.
Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:
- maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
- maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
- halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.
Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Selaa lakitietoa