Hei
Olen hoidellut lapsena liikennevahingossa aivovamman saaneen nyt jo aikuisen lapseni vakuutusasioita. Nyt hain haittaluokan korotusta, mutta tuli kielteinen päätös. Nyt kysynkin, että jos teen valituksen Liikennevahinkolautakuntaan ja jos he eivät suosittele korotusta, niin voiko asian sen jälkeen vielä jättää tuomioistuimen käsiteltäväksi vai olisko jo nyt viisainta palkata asianajaja.

1 vastaus


Minilex

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Liikennevahinkolautakunnan ratkaisut ovat suosituksia, joten niiden päätökset eivät ole sitovia. Lautakunnan ratkaisusta ei voi valittaa, mutta vakuutusyhtiön tekemä päätös on edelleen mahdollista saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi. Lautakunnassa käsitelty asia ei siis estä asian viemistä vielä tuomioistuimeen. Lautakunnassa käsittelyn hyvänä puolena on myös sen maksuttomuus.

Asianajajan palkkaaminen riippuu hieman käsillä olevasta asiasta ja siitä, millaisin perustein korvausvaatimus on evätty. Mikäli päätös on tullut vakuutusyhtiöstä suullisesti, kannattaa siitä pyytää kirjallinen päätös, jossa näkyy tarkat perustelut ja lainkohdat. Tällöin voi arvioida päätöksen perustelujen oikeellisuutta ja sitä, millaista selvitystä ja vastanäyttöä asiassa tulisi esittää. Tämän jälkeen voi arvioida, pystyykö selvitystä esittämään ja hankkimaan itse, vai olisiko asiassa syytä turvautua asianajan apuun. Henkilövahinkoasiat ovat yleensä ikäviä ja monimutkaisia asioita, joissa asiaan perehtyneen ammattilaisen apu voi hyvinkin tulla tarpeeseen.

Mikäli päätyy asianajajan käyttämiseen, kannattaa selvittää vakuutusyhtiöstä, kuuluuko ajoneuvon vakuutuksiin oikeusturvavakuutusta ja kattaisiko se mahdollisia asianajajan kuluja. Mikäli vastaus on kielteinen, voi asiassa vielä kääntyä oman paikkakunnan oikeusaputoimiston puoleen ja selvittää mahdollisuuden oikeusavun saamiseen. Yhteyttä voi toki ottaa myös suoraan asianajajaan, joka voi auttaa selvittämään oikeusavun saamisen edellytyksiä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Aiheeseen liittyvät kysymykset