Minilex - Lakipuhelin

Varkaus, törkeä varkaus - KKO:2011:81

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Varkausrikos
    Varkaus
    Törkeä varkaus

Tapauksessa KKO:2011:81 A oli murtautunut omakotitaloon ja varastanut sieltä omaisuutta asukkaiden ollessa anastuksen tapahtuessa viettämässä talvea Espanjassa. Korkein oikeus katsoi, että rikoksentekijä oli murtautunut rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuun asuttuun asuntoon.

Käräjäoikeuden mukaan oli katsottu selvitetyksi, että A oli yhdessä toisen henkilön kautta tunkeutunut B:n ja C:n omistamaan omakotitaloon rikkomalla ulko-oven lasin ja anastanut asunnosta erilaista irtaimistoa sekä rahaa yhteensä noin 3 000 – 4 000 euron arvosta. Käräjäoikeuden mukaan asutun asunnon käsite ei edellytä, että asunnossa on juuri tekohetkellä asukas paikalla. Käräjäoikeus katsoi, että A oli loukannut B:n ja C:n yksityisyyttä ja näin mitä ilmeisimmin synnyttänyt heille turvattomuuden tunteen. Kyseessä oli siis murtautuminen asuttuun asuntoon. Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä varkaudesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

A valitti hovioikeuteen, missä käräjäoikeuden ratkaisua ei kuitenkaan muutettu. A sai valitusoikeuden korkeimpaan oikeuteen.

Korkeimmassa oikeudessa kysymys oli siitä, onko teon kohteena ollutta asuntoa pidettävä laissa tarkoitetulla tavalla asuttuna. Korkein oikeus on arvioinut, että rikoksen kohteena oleva asunto on ollut vakituiseen asumiseen käytössä. Asunto on ollut asumisvalmiudessa ja asunnosta on asianomistajien ollessa poissa pitänyt huolta heidän tuttavansa. Korkein oikeus katsookin että murtautuminen on kohdistunut nimenomaan asuttuun asuntoon. Korkeimman oikeuden mukaan pelkästään se seikka, että A on murtautuessaan tiennyt talon olevan tyhjä, ei todista teon suunnitelmallisuutta. Korkeimman oikeuden mukaan tämä enemmänkin puoltaa sitä kantaa, että varkautta ei pitäisi pitää törkeänä. Koska A on tehnyt teon yhdessä toisen henkilön kanssa ja lisäksi asunnosta on varastettu huomattava määrä omaisuutta, katsoo Korkein oikeus kuitenkin teon olevan törkeä.

Korkein oikeus ei siis muuta hovioikeuden tuomion lopputulosta. A tuomittiin ehdolliseen vankeuteen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]