» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kysymys siitä, oliko varkaus tehty asuttuun asuntoon, jolloin se luettaisiin törkeäksi tekomuodoksi. A oli yhdessä toisen henkilön kanssa tunkeutunut isovanhempiensa omistamaan omakotitaloon sillä aikaa, kun nämä olivat viettämässä lomaa Espanjassa. A:n ja toisen henkilön oli katsottu anastaneen talosta omaisuutta 3000-4000 euron arvosta. Tampereen käräjäoikeus oli tuominnut A:n törkeästä varkaudesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Turun hovioikeus ei ollut muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
A valitti asiasta Korkeimpaan oikeuteen (KKO) ja hänelle myönnettiin valituslupa. A vaati valituksessaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan, varkautta ei pidetä törkeänä ja syyte hylätään vanhentuneena. Syyttäjä vaati valituksessaan A:n valituksen hylkäämistä.
Sovellettavana säännöksenä tapauksessa oli rikoslain 28 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohta, jonka mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä varkaudesta, jos tämä murtautuu asuttuun asuntoon ja varkaus myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä. KKO:ssa ratkaistavaksi kysymykseksi nousi se, oliko teon kohteena ollutta asuntoa pidettävä laissa tarkoitetulla tavalla asuttuna.
KKO arvioi ratkaisussaan ensiksi sovellettavan säännöksen tulkintaa. Se viittasi lakia koskevaan hallituksen esitykseen, jossa muun muassa todetaan, että asunnon tulee olla asuttu siihen aikaan, kun anastaminen tapahtuu eikä esimerkiksi murtautuminen talvella asumattomaan kesähuvilaan tekisi sinänsä varkautta törkeäksi. KKO puolestaan totesi, ettei edellä mainitun säännöksen soveltaminen edellytä sitä, että asukkaat ovat asunnossa murtautumisen tapahtuessa. Myös asukkaiden poissa ollessa asuttuun asuntoon murtautuminen on omiaan herättämään turvattomuuden tunnetta ja loukkaamaan heidän kotirauhaansa. Poissaolon pituudella tai syyllä ei ole tässä suhteessa merkitystä. Varallisuuden kasvun ja yhteiskunnallisen kehityksen seurauksena ihmisillä yhä useammin on eri syistä käytössään useampia asuntoja, joita he käyttävät kulloisenkin tarpeensa mukaan asumiseensa. KKO katsoi, ettei tällaisessa tilanteessa ollut perusteltua tehdä eroa eri asuntojen välillä, kun otti huomioon säännöksen suojaamistarkoitukseen.
KKO katsoi, että murtautuminen oli tapahtunut säännöksessä tarkoitettuun asuttuun asuntoon. Asianomistajien B:n ja C:n asunto oli ollut asumisvalmiudessa ja siitä oli heidän poissa ollessaan pitänyt huolta heidän tuttavansa. Vaikka B ja C olivat olleet pidempään poissa asunnostaan, rikos oli loukannut heidän kotirauhaansa.
KKO katsoi myös, että varkautta oli myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A:n tietoisuus siitä, että asukkaat eivät olleet kotona, ei tosin yksin osoittanut teon suunnitelmallisuutta ja siten teon törkeyttä. Hän oli kuitenkin tehnyt teon yhdessä toisen henkilön kanssa ja asunnosta oli anastettu huomattava määrä omaisuutta. Nämä huomioon ottaen KKO katsoi A:n syyllistyneen törkeään varkauteen ja näin ollen hovioikeuden tuomiota rikoksen syyksilukemisen osalta ei ollut tarvetta muuttaa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa