» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa oli kyse siitä, oliko henkilö syyllistynyt menettelyllään törkeään kavallukseen. Tapauksessa A ja B tekivät avioeron jälkeisessä osituksessa sopimuksen, että A maksaa puolisoiden yhteisen velan osituksessa saamansa kiinteistön kauppahinnalla. Sopimusosituksesta seuraavana päivänä A myi kiinteistön, mutta ei maksanut kaupasta saamillaan rahoilla velkaa sopimuksen mukaisesti. Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä kavalluksesta. A myönsi tapahtumainkuvauksen, mutta kiisti syyllistyneensä kavallukseen. Maksujen laiminlyönnissä oli hänen mielestään kyse sopimusrikkomuksesta eikä kavalluksesta. Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä kavalluksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja velvoitti A:n maksamaan B:lle vahingonkorvauksia. Käräjäoikeus katsoi, että A:n menettely täytti kavalluksen tunnusmerkistön. Rahoissa oli kyse suuresta määrästä ja käräjäoikeus piti tekoa myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Korkein oikeus kumosi hovioikeuden ratkaisun törkeän kavalluksen osalta ja vapautti A:n rangaistuksesta, sekä palautti asian vahingonkorvauksen osalta käräjäoikeuteen käsiteltäväksi riita-asiana. Kavalluksesta on kyse tilanteessa, jossa henkilö anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta. Kavalluksesta on kyse myös silloin, kun henkilö saa toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, eikä hän täytä tilitysvelvollisuuttaan.
Korkein oikeus perusteli ratkaisuaan toteamalla, että tapauksessa A sai sopimusosituksen ehtojen mukaisesti omistajan määräysvallan kiinteistöön ja siitä saamaansa kauppahintaan. B ei saanut omistajan määräysvaltaa mihinkään kauppahinnan osaan A:n sitoumuksella suorittaa velat kauppahinnasta. A ei anastanut menettelyllään B:n rahoja jättäessään maksamatta velat sopimuksen vastaisesti. A:lla ei myöskään ollut tilitysvelvollisuutta B:lle kauppahinnasta, koska kyse oli ainoastaan velvollisuudesta maksaa velat kauppahinnasta. Tämän perusteella korkein oikeus katsoi, ettei A ollut syyllistynyt kavallukseen.
Tapauksessa A kuitenkin tunnusti menettelynsä olleen sopimuksen vastaista ja myönsi vaaditun korvausmäärän. Asiassa ei kuitenkaan ollut selvitetty B:n tarkoitusta vaatia korvausta sopimusrikkomuksen perusteella, eikä korvausvaatimus perustunut selkeästi sopimusrikkomukseen. Tämän vuoksi korkein oikeus ei voinut itse käsitellä asiaa ensimmäisenä tuomioistuimena vaan palautti asian riita-asiana käräjäoikeuteen.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa