» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapaksessa oli kyse tilanteesta, jossa A:n tarkoituksena oli hankkia itselleen 100 grammaa amfetamiinia siten, että hän lähetti C:lle aineen ostamiseen vaaditun määrän rahaa. C sai kuitenkin ostettua vain 80 grammaa amfetamiinia, josta hän oli myös ehtinyt käyttää itse jonkin verran ennen kiinnijäämistään. Kiinni jäädessään C:n hallussa oli ollut 60,7 grammaa sanottua ainetta. B:n roolina tapauksessa oli ollut A:n C:lle lähettämän rahasumman tallettaminen C:n pankkitilille ennen ostotoimenpidettä. Tapauksessa oli juridiselta kantilta katsottuna kyse siitä, mihin rikoksiin A:n ja B:n oli kerrotulla menettelyllään katsottava syyllistyneen.
Rikoslain 50 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan huumausainerikokseen syyllistyy muun muassa se, joka laittomasti yrittää hankkia huumausainetta. Edelleen saman luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä huumausainerikoksesta, jos rikoksen kohteena on erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta, ja huumausainerikos on myös kokonaisuutena arvioiden törkeä.
Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi sen, että A, B ja C olivat kaikki tienneet kyseessä olleen huumekaupasta, minkä B oli myöntänyt myös esitutkintavaiheessa. Käräjäoikeuden mukaan edellä mainitussa rikoslain 50 luvun 1 §:n 1 kohdassa oli rinnastettu täytetty rikos ja rikoksen yritys. Tästä johtuen sillä ei ollut käräjäoikeuden näkemyksen mukaan A:n ja B:n syyksiluettavuuden osalta merkitystä, että C ei ollut saanut hankittua amfetamiinia riittävää määrää eikä myöskään sillä, että C oli käyttänyt osan siitä itse. Näin ollen käräjäoikeus katsoi kyseessä olleen kelvollinen yritys ja edellä mainitun lainkohdan perusteella siten rangaistava. Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n törkeästä huumausainerikoksesta ottaen huomioon tapauksen laadun ja erityisesti huumausaineen määrän ja vahvuuden.
Hovioikeus ei päätynyt muuttamaan A:n ja B:n menettelyistä tuomittuja rikosnimikkeitä hyvin pitkälti samihin perusteisiin nojaten kuin käräjäoikeus. Näistä perusteista mainittakoon muun muassa huumausaineen suuri määrä ja toiminnan laajamittaisuus.
B esitti korkeimmalle oikeudelle, ettei hän ollut tiennyt C:n tilille tallettamiensa rahojen olleen maksuna huumausainekaupasta. Korkein oikeus otti tämän asian ensimmäiseksi arviointiinsa ja totesi, että televalvonnan seurauksena oli käynyt ilmi, että B oli tosiasiassa ymmärtänyt tarkoituksen rahojen tallettamisen taustalla. Seuraavaksi korkein oikeus arvioi sitä, oliko A:n ja B:n syyksi luettava vain yritys hankkia alkuperäisesti sovittu määrä amfetamiinia vai vain se määrä, joka C:llä oli hallussaan kiinni jäädessään tai se määrä, jonka hän oli saanut ostetuksi. Tämän osalta korkein oikeus totesi, että A ja B olivat tilaajina tehneet kaiken vaaditun sen eteen, että he saisivat alun perin tarkoituksena olleet 100 grammaa amfetamiinia haltuunsa. Tämän jälkeiset sekä C:n että myyjäpuolen puolella tapahtuneet olosuhdemuutokset olivat A:sta ja B:stä riippumattomia, minkä johdosta korkein oikeus katsoi heidän syyksi luettavakseen yrityksen hankkia koko 100 gramman annos huumausainetta.
Viimeiseksi korkeimman oikeuden arvioitavaksi tuli se, tuliko A ja B tuomita huumausainerikoksesta vai törkeästä huumausainerikoksesta. Tämän osalta korkein oikeus kiinnitti huomiota hallituksen esitykseen, jonka mukaan huumausaineen suurta määrää tuli arvioida eri aineiden kesken eri tavoin, ottaen huomioon muun muassa huumausaineen voimakkuus. Yleisen oikeuskäytännön ja kyseessä olleen amfetamiinierän voimakkaan pitoisuuden perusteella korkein oikeus katsoi, että 100 gramman amfetamiinierän hankkiminen tai sen yritys täytti törkeän huumausinerikoksen määritelmän. Näin ollen korkein oikeus tulkitsi A:n ja B:n syyllistyneen törkeisiin huumausainerikoksiin kerrotulla menettelyllään. Tästä johtuen korkein oikeus ei päätynyt muuttamaan hovioikeuden tuomiota asiassa.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa