» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksesta yleisesti ja käsittely alemmissa oikeuksissa
Tapauksessa oli kyse sen arvioinnista, oliko tekijöiden A ja B huumausainerikosta mahdollista pitää teon kohteena olleen huumausainemäärän vuoksi törkeänä. Tarkasteltavaksi tuli tilanne, jossa tekijät olivat pitäneet hallussaan huumausaineeksi luettavia lääketabletteja. Rikoslain 50 luvun 1 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan huumausaineen laiton hallussapito voidaan tuomita huumausainerikoksena, josta on mahdollista tuomita sakkorangaistus tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Tapauksessa huumausaineeksi luokiteltavia lääketabletteja oli pidetty hallussa 2500 kappaletta. Teon törkeyttä lähdettiin arvioimaan tapausta käsiteltäessä rikoslain 50 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan nimenomaan siitä näkökulmasta, voitiinko teon kohteena katsoa olleen kyseisessä huumausainerikoksessa joko erittäin vaarallinen huumausaine tai suuri määrä huumausainetta. Jotta huumausainerikosta voidaan pitää törkeänä, tulee sen olla törkeä myös kokonaisuutena arvostellen. Törkeä huumausainerikos eroaa ensin mainitusta perusmuotoisesta huumausainerikoksesta rangaistusasteikkonsa osalta niin, että teosta voidaan tuomita rangaistukseksi vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Rangaistus on näin ollen ankarampi kuin rangaistaessa henkilöä perusmuotoisesta huumausainerikoksesta. Huumausainerikoksen tunnusmerkistö kattaa tapauksen kannalta olennaisen huumausaineen hallussapidon lisäksi myös useita muita tekotapoja. Tapauksen osalta törkeysarviossa kiinnitettiin huomio erityisesti siihen, millaisen määrän lääketabletit sisälsivät huumausainetta ja kuinka monta käyttöannosta niistä oli mahdollista saada.
Aloitettaessa tapauksen käsittely käräjäoikeudessa, oli huumausaineen hallussapito, johon A ja B olivat syyllistyneet, virallisen syyttäjän mukaan kokonaisuutena arvioiden törkeä, kun huomioitiin huumausaineen suuri määrä ja A:n ja B:n tarkoitus siitä, että heidän hallussaan ollutta huumausainetta olisi suurelta osin myyty edelleen muiden henkilöiden käytettäväksi. Näin ollen syyttäjä katsoi perustelluksi vaatia tekijöille rangaistusta törkeästä huumausainerikoksesta. A ja B tunnustivat syyllisyytensä rikoksen tunnusmerkistön tarkoittamaan tekoon. Käräjäoikeus arvioi teon törkeyttä kuitenkin niin, ettei lääkkeiden huumausainepitoisuudesta ollut annettu riittävää selvitystä. Pelkkää lääkeannosta ei pidetty perusteena luotettavan arvion tekemiselle kyseisestä huumausainepitoisuudesta tai aineen vaarallisuudesta. Käräjäoikeus piti selvänä, että osa lääkkeistä oli tarkoitettu myyntiin, joten teko ei voinut tulla arvioitavaksi huumausaineen käyttörikoksena. Mainituin perustein tekijät tuomittiin huumausainerikoksesta ja eräistä muista rikoksista, A 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja B puolestaan 6 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Syyttäjä valitti käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen vaatien tekijöiden tuomitsemista perusmuotoisen huumausainerikoksen sijaan törkeästä huumausainerikoksesta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ja perusteli ratkaisuaan sillä, ettei tapauksessa arvioitavana ollutta huumausainemäärää voitu pitää törkeän tekomuodon edellyttämällä tavalla suurena. Huomioitavaksi tuli se, ettei huumausaineen suurta määrää voitu ilmaista täsmällisesti, jolloin tarkastelu tuli kohdistaa muun muassa aineen vaarallisuuteen ja voimakkuuteen. Mainitulla tavalla tarkastellen hovioikeus päätyi siihen, ettei huumausainerikos huumausaineen määrän perusteella täyttänyt törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistöä.
Tapauksen käsittely korkeimmassa oikeudessa
Syyttäjä sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen, jossa hän vaati jälleen tekijöiden tuomitsemista törkeästä huumausainerikoksesta perusmuotoisen huumausainerikoksen sijaan. Korkein oikeus huomioi tapausta käsiteltäessä sen, että huumausaineen suuri määrä vaihtelee aineittain ja tarkasteltavaksi on voitu ottaa myös yleisesti tunnetut käyttöannostukset. Korkeimman oikeuden käsittelyssä tapauksen huumausainemääriä koskevaa arviointia tehtiin kerta-annoksiin liittyvien asiantuntijalausuntojen avulla, jolloin pyrittiin laskemaan tapauksessa kyseessä olleiden huumausainemäärien mahdollistamia käyttöannoksia, kun huomioitiin lääketablettien sisältämät vaikuttavat aineet ja väärinkäyttötarkoitukseen soveltuvien käyttöannosten suuruus. Käyttöannosmäärien katsottiin jäävän sen alle, mitä pidetään yleisesti ottaen törkeän tekomuodon mukaisena suurena määränä huumausainetta. Edellä mainituin perustein korkein oikeus piti hovioikeuden tuomion muuttamattomana, joten A:n ja B:n tuomitseminen huumausainerikoksesta ehdolliseen vankeuteen hovioikeuden tuomion tavoin jäi pysyväksi.
Tapauksen ratkaisun osalta voidaan yleisesti ottaen kiinnittää huomio suureksi luokiteltavan huumausainemäärän tapauskohtaiseen arvioon, jonka voidaan tapauksessa katsoa muodostuneen tietynlaiseksi siitäkin johtuen, että kyse oli lääkeaineista ja niiden sisältämistä huumausainemääristä, eikä suoranaisesti huumausaineista. Merkittäviksi muodostuivat korkeimman oikeuden arvioinnissa asiantuntijalausuntoihin perustuvat väärinkäyttötarkoitukseen soveltuvat käyttöannosten suuruudet ja se määrä, jonka lääketabletit sisälsivät vaikuttavia aineita. Vaikka lääkeaineet ja huumausaineet ovat molemmat luokiteltavissa vaarallisuutensa perusteella kolmeen ryhmään, ei niiden suoraa keskinäistä vertailua pidetä mahdollisena.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa