Minilex - Lakipuhelin

Jatkokäsittelylupa valitettaessa avunannosta huumausainerikokseen - KKO:2015:27

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Jatkokäsittelylupa
    Muutosperuste
    Huumausainerikos
    Rikokseen osallisuus
    Avunanto

Ratkaisussa KKO:2015:27 käsiteltiin jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja sen edellytyksiä hovioikeuteen valitettaessa. A oli valittanut hovioikeuteen tuomiosta, jossa hänet tuomittiin avunannosta huumausainerikokseen. A oli tuomittu avunannosta, koska käräjäoikeuden tulkinnan mukaan hän ei ollut estänyt avopuolisoaan kasvattamasta huumausainetta heidän yhteisesti omistamallansa kiinteistöllä ja siten edistänyt huumausainerikoksen tekemistä.

Hovioikeus ei ollut myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

KKO:n tuli tutkia, tuliko A:lle myöntää jatkokäsittelylupa. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Saman pykälän 3 kohdan mukaan lupa on myönnettävä, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa.

Rikoslain mukaan avunannosta rikokseen tuomitaan se, joka ennen rikosta tai sen aikana neuvoin, toimin tai muilla tavoin tahallaan auttaa toista tahallisen rikoksen tai sen rangaistavan yrityksen tekemisessä. Lain esitöiden mukaisesti avunantaminen voi tapahtua myös laiminlyönnillä, jos laiminlyönti edistää rikoksen täytäntöönpanoa ja jos se voidaan rinnastaa täytäntöönpanon edistämisen toimiiin. Edellä mainittu laiminlyönti on rangaistava, jos jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Lain mukaan velvollisuus voi perustua 1) virkaan, toimeen tai asemaan, 2) tekijän ja uhrin väliseen suhteeseen, 3) tehtäväksi ottamiseen tai sopimukseen, 4) tekijän vaaraa aiheuttaneeseen toimintaan tai 5) muuhun niihin rinnastettavaan syyhyn. KKO:n mukaan A:n asiassa ei yhteisomistussuhteesta kiinteistöön voitu muodostaa sellaista omistuksen perusteella asetettavaa velvoitetta, jonka laiminlyöminen aiheuttaisi rikosoikeudellisen vastuun. Lisäksi KKO:n tulkinnan mukaan laissa tai sen esitöissä ei ole ilmaistu laiminlyönnin tai passiivisuuden muotoa, joka aiheuttaisi avunannon huumausainerikokseen. Siten ei ole ollut perustetta käräjäoikeuden näkemykselle asiassa tuomita A avunannosta ja siten A:lle tulisi antaa muutosperusteella jatkokäsittelylupa hovioikeuteen. A:ta koskeva oikeudellinen kysymys on myös relevantti tulevien rikoksien kohdalla ja tähän kysymykseen tarvittaisiin oikeuskäytäntöä ja siten KKO:n tulkinnan mukaan asiassa olisi tullut antaa jatkokäsittelylupa myös ennakkoratkaisuperusteella. KKO myönsi siten A:lle valitusluvan hovioikeuteen ja palautti asian ratkaistavaksi siellä.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]