Minilex - Lakipuhelin

Testamentin tiedoksianto haastemiehen kautta

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Kun henkilö on eläessään tehnyt testamentin, on se hänen kuoltuaan annettava tiedoksi perillisille. Testamentti voidaan antaa tiedoksi milloin tahansa perittävän kuoleman jälkeen.

Testamentin tekijän kuoltua on testamentin saaja velvollinen antamaan testamentin tiedoksi perillisille. Tiedoksianto voi tapahtua joko haastemiehen välityksellä tai jollakin muulla todistettavalla tavalla. Perillisille on samalla annettava oikeaksi todistettu jäljennös testamentista. Testamentin tiedoksianto haastemiehen kautta on yleistä etenkin silloin, kun perillinen välttelee tiedoksiantoa.

Testamentin tiedoksianto on erittäin tärkeää, sillä testamentattu omaisuus ei automaattisesti tule sen saajalle. Omaisuuden saaminen edellyttää siis testamentin saajalta aktiivista toimintaa. Testamentin tiedoksianto on merkityksellinen myös testamentin moittimisen kannalta. Vasta siitä, kun testamentti on asianmukaisesti annettu tiedoksi, alkaa moiteaika. Mikäli perillinen haluaa moittia testamenttia, on hänen nostettava kanne kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun sai tiedon testamentista.

- Lakipuhelin neuvoo joka päivä klo 7 - 23 -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa