Minilex - Lakipuhelin

Testamentin tiedoksiannon laiminlyönti

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Voidakseen vedota hyväkseen tehtyyn testamenttiin ja saadakseen sen nojalla omaisuutta, testamentinsaajan on annettava testamentti tiedoksi vainajan perillisille. Testamentin tiedoksiannon täytyy tapahtua todistettavasti joko haastemiehen välityksellä tai muulla tavalla. Tällainen muu tapa voi olla esimerkiksi todistajien ja perillisen allekirjoittama tiedoksisaantitodistus. Lisäksi testamentinsaajan on toimitettava perillisille oikeaksi todistettu jäljennös testamentista. Varsinaista määräaikaa testamentin tiedoksiannolle ei ole, mutta sen laiminlyönnillä on yleensä erinäisiä negatiivisia vaikutuksia testamentinsaajan asemaan. Jos testamentinsaaja ei kuitenkaan halua ottaa vastaan hänelle testamentattua omaisuutta, voi hän myös jättäytyä passiiviseksi. Näissäkin tilanteissa selkeämpää kuitenkin olisi ilmoittaa perillisille luopuvansa testamenttiin perustuvasta oikeudestaan.

Testamentin nimenomaisesta tiedoksiannosta alkaa kulua kuuden kuukauden testamentin moiteaika. Tämä määräaika koskee testamentin moittimista tietyillä laissa mainituilla pätemättömyysperusteilla, joten muunlaisia testamenttia koskevia kanteita on mahdollista nostaa tämän jälkeenkin. Antamalla testamentin ajoissa tiedoksi, testamentinsaaja voi kuitenkin turvata asemansa kuutta kuukautta myöhemmin esitettäviä pätemättömyysväitteitä vastaan ja välttyä täten ylimääräisiltä yllätyksiltä. Tiedoksiannon nopea suorittaminen olisi testamentinsaajan edun mukaista myös siksi, että hänet tiedetään ottaa mukaan kuolinpesän hallinnointiin, jolloin hän voi paremmin valvoa oikeuksiaan. Lisäksi tiedoksiantoon kulunut aika viivyttää myös perinnön jakamista, ja sitä testamentatun omaisuuden haltuun saamista. Jos tiedoksianto on laiminlyöty pitkäksi aikaa, on kuolinpesä saatettu jo jakaa. Tällöin testamentinsaaja joutuu vaatimaan perinnönjaon oikaisua. Perinnönjaon oikaisussa jaettua omaisuutta palautetaan pesään ja toimitetaan uusi perinnönjako. Kyseinen prosessi onkin huomattavasti hankalampi kuin tavallisen perinnönjaon suorittaminen, minkä vuoksi tiedoksiannon laiminlyönti ei ole toivottavaa.

Vaikkei suoranaista määräaikaa tiedoksiannon toimittamiselle ei ole, voi passiivisena pysytelleen testamentinsaajan oikeus vanhentua lopullisesti. Jos testamentinsaaja ei ole osoittanut haluaan saattaa testamenttiin perustuva oikeutensa voimaan kymmenen vuoden kuluessa testamentinsaajan kuolemasta, menettää hän oikeutensa testamentattuun omaisuuteen. Jos testamenttiin perustuva oikeus alkaa vasta myöhemmin perittävän kuoleman jälkeen, kymmenen vuoden vanhentumisaika lasketaan tästä hetkestä. Testamentin tiedoksianto on sellainen toimi, joka estää oikeuden vanhentumisen. Myös tämän vuoksi tiedoksianto on tärkeää hoitaa. Lisätietoa testamentin tiedoksiantoon liittyvissä kysymyksissä saa soittamalla lakipuhelimeemme.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]