Minilex - Lakipuhelin

Hankintamenettelyn vaatimukset: Tasapuolisuus ja syrjimättömyys

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Hankintayksikö on kohdeltava hankintamenettelyyn osallistujia tasapuolisesti ja syrimättä. Tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu edellyttää, että tarjousmenettelyn kaikissa vaiheissa ehdokkaita ja tarjoajia kohdellaan samalla tavalla riippumatta sellaisista asioista, jotka eivät liity hankinnan toteuttamiseen. Hankintayksikkö ei esimerkiksi saa tehdä hankintapäätöstä tarjoajien kansallisuuden taikka sijoittautumisen perusteella. Tämä tarkoittaa, että kotimaisia ja ulkomaisia tarjoajia kuin oman kunnan ja naapurikunnan tarjoajia on kohdeltava tasapuolisesti. Kiellettyä on suosia tiettyä tarjoajaa muiden kustannuksella

Yhdenvertaisen kohtelun periaate edellyttää, että toisiinsa rinnastettavia tapauksia ei saa kohdella eri tavoin, eikä erilaisia tilanteita samalla tavoin, ellei tämä ole objektiivisesti perusteltua. Kaikilla yrityksillä tulee olla tasaveroiset mahdollisuudet tehdä tarjouksia hankintayksiköille. Tarvittaessa voit soittaa lakipuhelimeemme, jos sinulla on jotain kysyttävää esimerkiksi julkisista hankinnoista.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]