Ostimme omakotitalon vuonna 2021 ja taloon tehtiin kuntokartoitus, eikä siinä ollut huomautettavaa. Talo on rakennettu 1970 ja siihen on tehty lisäosa vuonna 2000. Taloon tehtiin kattoremontti vuonna 2022.
Huomasimme, että sisäkatosta tulee vesi läpi. Syyksi paljastui vakuutusyhtiön tarkastajan mukaan, että katon yläpohjan tuuletusaukoista on tuulen mukana tullut lunta, joka on sulaessaan tuonut kosteutta yläpohjaan ja näin homehduttanut koko yläpohjan.
Vakuutusyhtiö kertoi, ettei korvaa mitään, sillä yläpohjan tuuletusaukoissa on ollut vain harvakseltaan verkkoa, eikä räystäslautojen päällä ole ollut tuulenohjauksia. Kattoremontin tekijä kertoi ettei korvaa mitään, sillä itse katossa ei ole vikaa. Näistä "puutteista" ei ole mainintaa kenenkään taholta.
Kuka on korvausvelvollinen?