Julkisivun maalauksen jälkeen alkoi ilmetä sisäilmaongelmia as.oy:ssä syksyllä 2015. Hajua tuli varsinkin yhteen huoneeseen. Isännöitsijä hommasi tutkimukset, jotka eivät täytä STM:n määräyksiä. Terv.tarkastaja määräsi oikeat tutkimukset 12/2015, mutta hallitus ei totellut. Hallitus ei tuonut yht.kok tietoon keväällä 2016, että tutkim. eivät täytä määrayksiä. Kokous oli riitaisa, osakas jyrättiin. Hallitus teetti pöytäkirjan, jolla tutkimukset saatiin kirjanpitoon, ja vapauttivat itsensä vastuusta (ei käsitelty kok). Päättivät, että uusia tutkimuksia ei tehdä ko asuntoon. Osakas vetosi ptk:n mitättömyyteen. 07/2016 tapahtui, että naapurin mopon bensa aiheutti asuntoon ilm. pysyvän haitan. Terv.tarkastaja käynyt ja todennut bensan hajun. Hallitus pysyy kannassaan. Mitä osakas voi tehdä?

1 vastaus


Minilex

30 vastausta

Soita lakimiehelle - 0600 12 450

Asukkaan vastuu sisäilmaongelmista riippuu asumismuodosta: esimerkiksi talonomistajan ja osakkeen omistajan vastuut ovat erilaisia, myös vuokralaisella on oma vastuunsa. Taloyhtiön osakas ei omista oman asuntonsa rakenteita eikä järjestelmiä, vaan taloyhtiö vastaa näistä. Osakkaan on siksi otettava mahdollisimman nopeasti yhteys isännöitsijään epäillessään sisäilma- tai kosteusongelmia. Yhteydenotto kannattaa tehdä kirjallisesti ja lähettää tiedoksi myös taloyhtiön hallitukselle. Taloyhtiön rakenteisiin ja järjestelmiin liittyvien ongelmien selvittäminen kuuluu taloyhtiön töihin. Ilman taloyhtiön lupaa ei pintoja rikkovia rakennetutkimuksia eikä muutoksia järjestelmiin saa tehdä. Mikäli taloyhtiö ei ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin vaurioepäilyn ja korjaustarpeen selvittämiseksi, voidaan osakkaalla tulkita olevan asunto-osakeyhtiölain mukaan viime kädessä oikeus teettää itse myös rakenteisiin meneviä tutkimuksia huoneistossaan ja teettää yhtiön vastuulle kuuluvaa kunnossapitotyötä, jonka tekemättä jättämisestä aiheutuu osakkeenomistajalle vähäistä suurempaa haittaa ja jonka suhteen yhtiö ei ole kirjallisen huomautuksen saatuaan viivytyksettä ryhtynyt riittäviin toimiin. Edellä mainitun kaltaisessa tilanteessa kannattaa konsultoida asuntoasioihin perehtynyttä asianajajaa omien oikeuksiensa varmistamiseksi ennen toimiin ryhtymistä. Mikäli taloyhtiö ei ryhdy tarvittaviin toimenpiteisiin terveyshaitan selvittämiseksi ja tarvittaessa sen poistamiseksi tai rajoittamiseksi, asukas voi ottaa yhteyttä kunnan terveystarkastajaan, jolla on mahdollisuus antaa taloyhtiölle velvoittava määräys tarvittavien toimenpiteiden suorittamiseksi. Määräystä voidaan tehostaa uhkasakolla ja uhalla, että korjaustyö teetetään laiminlyöjän kustannuksella. Taloyhtiössä yhtiön ja osakkaan väliset vastuunjaon pääperiaatteet löytyvät asunto-osakeyhtiölaista. Pääperiaate on, että osakas vastaa asunnon sisäosista, kuten sisäpinnoista ja kalusteista, yhtiö taas rakenteista ja järjestelmistä.

Huomaathan, että lainsäädäntö on saattanut joiltain osin muuttua.
Varmista asiasi lakipuhelimesta, soita
0600 12 450.

Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


Aiheeseen liittyvät kysymykset

 

» Edullisempaa lakipalvelua - jätä yhteydenottopyyntö »

[chatbot]