Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoitus ja uskotut miehet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perunkirjoitusta varten perunkirjoitusvelvollinen valitsee kaksi uskottua miestä. Uskotut miehet huolehtivat yleensä perunkirjoitukseen liittyvistä valmistelevista toimista ja pesän omaisuuden arvostamisesta perukirjaan. Laki ei aseta uskotuille miehille mitään erityisiä pätevyysvaatimuksia, kuitenkin yleisenä edellytyksenä uskottuna miehenä toimimiselle vaaditaan täysivaltaisuutta ja rajoittamatonta oikeustoimikelpoisuutta. Tämä tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi alaikäinen tai vajaavaltainen voi koskaan toimia uskottuna miehenä.

Uskotut miehet huolehtivat yleensä kutsujen toimittamisesta perunkirjoitustilaisuuteen, virkatodistusten hankkimisesta ja muista perunkirjoitukseen liittyvistä valmistelevistä toimista. Yleensä vain toinen uskotuista miehistä hoitaa pesän selvittämiseen liittyviä asioita ennen varsinaista perunkirjoitustilaisuutta. Lain mukaan kuitenkin silloin, kun pesän omaisuutta arvioidaan, molempien uskottujen miesten on se tehtävä.

Uskotulla miehellä on oltava kyky arvioida pesän varallisuutta objektiivisesti. Käytännössä omaisuus tulisi siis arvioida aina käypään arvoon. Omaisuuden arviointi oikeaan arvoon on tärkeä tehtävä, koska sillä on suuri merkitys perintöverotuksen toimittamisessa. Uskotut miehet kirjaavat perukirjaan vakuutuksensa siitä, että he ovat arvioineet varat parhaan ymmärryksenä mukaan.

Laki ei vaadi uskottujen miesten esteettömyyttä pesän osakkaisiin ja testamentin saajiin nähden. Uskottujen miesten esteettömyys on kuitenkin aina osakkaiden oman edun mukaista ja lisää perukirjan uskottavuutta. Kuitenkin vaikka uskotut miehet olisivat esteellisiä, perukirja ei muutu sen vuoksi pätemättömäksi, eikä perukirjan uskottavuutta voida riitauttaa pelkästään tämän seikan perusteella. Verohallinto ei voikaan vaatia toimittamaan perunkirjoitusta uudelleen vain sen vuoksi, että uskotut miehet ovat olleet jäävejä.

Uskotun miehen vastuu ei rajoitu pelkästään perunkirjoituksessa esiin tulleiden tietojen kirjaamiseen. Jos hänen tietoonsa tulee joko ennen perunkirjoitusta tai sen jälkeen pesän tilaan vaikuttava seikka, uskotun miehen on ilmoitettava saamastaan tiedosta.

  

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]