Minilex - Lakipuhelin

Perukirjan liitteet

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Perukirjaan on merkittävä tiedot perunkirjoituksen ajasta ja paikasta. Lisäksi perukirjaan on merkittävä toimitusmiehet, tiedot perittävästä, hänen pesänsä osakkaista ja leskestä. Perukirjassa on myös mainittava, ketkä ovat olleet toimituksessa läsnä. Perukirjan liitteet toimitetaan perukirjan mukana verottajalle. Perukirjaan on liitettävä testamentti ja avioehtosopimus sekä kopio perinnönjakokirjasta, mikäli perinnönjako on jo toimitettu. Perukirjaan on otettava liitteeksi myös kopio osituskirjasta tai perinnönjakokirjasta, jos vainajan puoliso on kuollut jo aiemmin, ja vainajan ja puolison perinnönsaajien välillä on jo toimitettu ositus tai perinnönjako. Perukirjan liitteessä tulee lisäksi ilmoittaa, kuka hoitaa kuolinpesän puolesta muita kuin perintöverotukseen liittyviä veroasioita.

Perukirjaan otettavat liitteet vaihtelevat tilanteen mukaan, eikä mitään yksiselitteistä listaa siitä, mitä asiakirjoja perukirjaan on tarpeen liittää voida esittää. Lähtökohtana onkin, että perukirjaan liitetään kaikki asiakirjat, joita tarvitaan pesän tilan selville saamiseksi.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]