Minilex - Lakipuhelin

Perunkirjoituksen jatkoaika

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

Normaalisti perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta. Verohallinto voi kuitenkin joissain tilanteissa myöntää perunkirjoituksen toimittamiselle hakemuksesta jatkoaikaa. Jatkoaikaa voi hakea kuolinpesän osakas tai muulla perusteella perunkirjoitusvelvollinen henkilö.

Verohallinnolle toimitettavassa kirjallisessa hakemuksessa hakijan tulee ilmoittaa ne seikat, joiden perusteella hän hakee jatkoaikaa. Hakemus tulee tehdä aina ennen kolmen kuukauden alkuperäisen perunkirjoitusajan päättymistä. Jatkoaikaa perunkirjoituksen toimittamiselle voidaan myöntää, jos se on pesän laatu ja laajuus tai muista erityisistä syistä tarpeellista. Käytännössä tämä yleensä tarkoittaa tilanteita, joissa jäämistä on huomattavan laaja tai perittävä on harjoittanut liiketoimintaa.

Verohallinto harkitsee pidennysajan pituuden. Perunkirjoitusajan jatkoajan tulee aina olla kohtuullinen pesän laatu ja laajuus huomioiden. Pidennysaika voi olla erityisistä syistä yhtä pitkä kuin varsinainen perunkirjoitusaika tai jopa pidempi. Yleensä pidennysaika myönnetään hakemuksen mukaisena, mutta yleensä pidennystä ei ole mahdollista saada kalenterivuotta pidemmäksi ajaksi.

Kertaalleen pidennettyyn perunkirjoitusaikaan on mahdollista hakea myös toistamiseen jatkoaikaa. Kertaalleen annettu myönteinen päätös ei estä uuden jatkoajan myöntämistä, mutta myös tässä tapauksessa hakemus on tehtävä ennen kuin kertaalleen pidennetty perunkirjoitusaika on kulunut umpeen.

- Lakipuhelin neuvoo aamusta iltaan joka päivä -


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


Selvitämme maksutta, tarvitseeko sinun maksaa lakikulujasi

Tiesitkö, että monissa asioissa lakikulusi ovat katettavissa kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta tai julkisesta oikeusavusta. Usein lakikulut voidaan myös vaatia vastapuolen maksettavaksi.

Lähettämällä yllä olevan tarjouspyynnön tai soittamalla asiakaspalveluun 0400 4111 43 saat:

  • maksuttoman selvityksen lakikuluistasi
  • maksuttoman alkukartoituksen asiaasi
  • halutessasi asiaasi erikoistuneen juristin maan kattavasta, laajasta juristiverkostosta.

Jos tarvitset vain lakineuvontaa, niin soitathan lakipuhelimeen 0600 12 450. Asiakaspalvelu ei anna lakineuvoja.

Aiheeseen liittyvät artikkelit


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]