» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Tapauksessa KKO:2013:11 oli kyse siitä, että kaupunki oli käyttänyt järjestelyvaraeriä siten, että se oli maksanut Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen piirissä olleille työntekijöille suurempaa palkkaa kuin samaa työtä tekeville Kunnallisen työmarkkinalaitoksen ja Tehy ry:n välisen erillisen sopimuksen piirissä oleville työntekijöille.
E ja hänen Tehy ry:hyn kuuluneet myötäpuolensa vaativat kanteessaan kaupunkia vastaan heille kuuluvia maksamattomia palkkaeriä ja vetosivat siihen, että kaupunki oli toiminut työsopimuslain vastaisesti maksaessaan heille pienempää palkkaa kuin samaa tai samanarvoista työtä tehneille toisille työntekijöilleen.
Korkeimmassa oikeudessa arvioitava oli se, oliko kaupunki saanut soveltaa E:n ja hänen myötäpuoliensa palkkaukseen vain heitä sitovan työehtosopimuksen Tehy-pöytäkirjan määräyksiä, kun siitä oli seurannut, että heille oli maksettu tietyn ajanjakson ajan pienempää palkkaa kuin toisen virka- ja työehtosopimuksen soveltamisen piiriin kuuluneille samanarvoista työtä tekeville kaupungin työntekijöille, vai oliko kaupunki palkkauseroihin johtaneella työehtosopimusten soveltamiskäytännöllä rikkonut työsopimuslain syrjintäkieltoa ja tasapuolisen kohtelun vaatimusta.
Aluksi korkein oikeus tutki asiassa sovellettavia säännöksiä, joita olivat perustuslain turvaama yhdenvertaisuus ja syrjimätön kohtelu, yhdenvertaisuuslaki sekä työsopimuslaki, jossa tasapuolisesta kohtelusta ja syrjinnän kiellosta on myös säädetty.
Lisäksi korkein oikeus tutki työehtosopimusjärjestelmää ja totesi muun muassa että työehtosopimusjärjestelmästä seuraa, että työntekijän palkka- ja työehdot määräytyvät pääsääntöisesti työntekijän oman ammattiliiton solmiman työehtosopimuksen pohjalta ja että eri työehtosopimusten yksittäisten ehtojen vertailussa voi toisen työehtosopimuksen ehto osoittautua oman työehtosopimuksen ehtoa edullisemmaksi, mutta tästä ei kuitenkaan suoraan seuraa, että jokin työehtosopimus olisi kokonaisuudessaan toista edullisempi työehtojen osalta.
Syrjinnän osalta korkein oikeus arvioi, että kaupunki oli toimissaan noudattanut kahden sitovan työehtosopimuksen määräyksiä lakiin perustuvan velvollisuutensa mukaisesti. Kaupungin ei myöskään voinut katsoa omilla toimillaan tai päätöksillään pyrkineen kohtelemaan työntekijöitään eriarvioisesti, vaan palkkojen erilaisuus oli ollut seurausta työehtosopimusneuvotteluista, joiden lopputulokseen kaupungilla yksinään ei ollut ollut mahdollisuutta vaikuttaa. Korkeimman oikeuden mukaan kaupungin menettelyä ei näin ollen ollut perusteltua pitää työsopimuslain pakottavan sääntelyn vastaisena. Korkein oikeus siis tulkitsi, että kyseisissä olosuhteissa kaupunki ei vain työehtosopimusten rinnakkaisella soveltamiskäytännöllään asettanut työntekijöitä eriarvoiseen asemaan työsopimuslain vastaisesti, sillä korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan syrjinnän kiellosta ei voida työntekijälle johtaa oikeutta saada hyväkseen palkkaetuja hänelle aina edullisimman tuloksen antavan työehtosopimuksen mukaan. Kysymys asiassa ei korkeimman oikeuden mukaan siis ollut lainvastaisesta syrjinnästä.
Tasapuolisen kohtelun osalta korkein oikeus taas lausui, että vaikkei asiassa kaupungin toimia voidakaan pitää syrjintänä, olisi työnantajan kuitenkin tasapuolisen kohtelun periaatteen mukaisesti tullut pyrkiä siihen, että palkanerot korjaantuvat, koska kyse on ollut samaa tai samanarvoista työtä tekevistä työntekijöistä, joiden tehtävissä ja asemassa ei ole ollut eroja, jotka lähtökohtaisesti oikeuttaisivat erisuuruisen palkan maksamiseen. Korkeimman oikeuden mukaan palkkausperusteet eivät saisi pysyvästi muodostua samanarvoista työtä tekevien osalta toisistaan poikkeaviksi. Koska palkkaeroa oli alkanut syntyä 1.5.2009 alkaen ja 1.10.2010 mennessä kaupunki oli saanut palkat harmonisoitua, voitiin kaupungin korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan kuitenkin katsoa täyttäneen työsopimuslain mukaisen tasapuolisen kohtelun vaatimuksen. Lisäksi korkein oikeus totesi, ettei asiassa ollut edes väitetty, etteikö kaupunki olisi mahdollisuuksiensa mukaan ja sinällään kohtuullisessa ajassa yhtenäistänyt palkkauksen ehtoja.
Näin ollen korkein oikeus katsoi, ettei kaupunki ollut rikkonut menettelyllään työsopimuslain syrjintäkieltoa tai tasapuolisen kohtelun vaatimusta. Korvauskanne oli siis perusteeton. Korkein oikeus kumosi päätöksellään käräjäoikeuden ratkaisun ja vapautti kaupungin maksu- ja korvausvelvollisuudesta.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa