» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
A on vuosien 2002 ja 2008 välisenä aikana työskennellyt keskeytyksettä sairaanhoitopiirin kuntayhtymän palveluksessa yhteensä 11 määräaikaisessa työsopimuksessa. A oli ollut mukana erilaisissa tutkimushankkeissa, jotka oli rahoitettu ulkopuolisella rahoituksella. Rahoitus oli osin kotimaista ja osin ulkomaista. Ulkomainen rahoitus perustuu viiden vuoden välein tapahtuvaan kilpailuttamiseen ja lisäksi vuosittainen rahoitus myönnettiin, jos tutkimuksen seuranta osoitti työn hyväksyttävää suorittamista.
A nosti kuntayhtymää vasteen kanteen ja vaati, että hänen työsuhteensa vahvistetaan toistaiseksi voimassa olevaksi. Hänen mukaansa kuntayhtymällä ei ollut perusteltua syytä sopia hänen kanssaan peräkkäisiä määräaikaisia työsuhteita. Kuntayhtymä kiisti kanteen sillä perusteella, että kysymys oli projektiluonteisesta työstä ja että ei ollut varmaa, voitaisiinko projektia tulevaisuudessa jatkaa ennalta tiedossa olevan ajan. Käräjäoikeus lausui näytön perusteella muun muassa, että työtehtävät olivat jatkuneet jo lähes kuuden vuoden ajan, joten kysymyksessä ei voinut olla väliaikaiseksi tarkoitettu työ. Mikään muukaan ei viitannut siihen, että projektien toiminta tämänhetkisistä suunnitelmista poiketen päättyisi ennen aikaisesti. Pelkkä rahoituksen epävarmuus ei ollut työsopimuslaissa tarkoitettu peruste määräaikaisen työsopimuksen solmimiselle. A:n työsopimusta oli siis pidettävä toistaseksi voimassa olevana vuodesta 2002 lähtien.
Kuntayhtymä valitti hovioikeuteen. Hovioikeus näki tilanteen niin, että koska kuntayhtymällä ei ollut mahdollisuuksia vaikuttaa rahoitukseen, josta A:n työ oli täysin riippuvainen, kuntayhtymällä oli perusteltu syy solmia A:n kanssa määräaikaisia sopimuksia. Käräjäoikeuden tuomio kumottiin ja A:n kanne hylättiin.
A valitti Korkeimpaan oikeuteen. Ensimmäisenä Korkein oikeus esitteli tapaukseen soveltuvan lainsäädännön ja sitä koskevan oikeuskäytännön. Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina. Toistaiseksi voimassa oleva työsopimus on siis pääsääntö ja määräaikanen työsopimus poikkeus. Määräaikaisuuteen tarvitaan perusteltu syy, jota ei lainsäädännössä ole täsmennetty ja lain esityötkin antavat vain esimerkkitapauksia. Määräaikaisten työsopimusten tekemiseen ei lähtökohtaisesti ole perusteltua syytä, jos työvoiman tarve on pysyvä. Esiteltyä pykälää koskevassa oikeuskäytännössä on päädytty erilaisiin lopputuloksiin sen suhteen, onko epävarma rahoitus sellainen perusteltu syy, joka voi oikeuttaa määräaikaisten työsopimusten käyttämiseen, vaikka työlle itselleen olisi nähtävissä pysyvä tarve. Toisena Korkein oikeus tarkasteli kyseisen tapauksen erityispiirteitä. Ensinnäkin se totesi, että työn projektiluonteisuus voisi olla sellainen peruste, joka oikeuttaa määräaikaisten työsopimusten käytön. Tapauksessa projektit olivat pitkäaikaisseurantaan liittyviä tutkimushankkeita, joista osan suunniteltu päättymisaika oli vasta 2023. Työtä ei siten oltu tarkoitettu väliaikaiseksi eikä työvoiman tarvetta voitu pitää tilapäisenä. Toiseksi Korkein oikeus arvioi sitä, mikä merkitys tapauksessa oli epävarmalla rahoituksella. Kuntayhtymä ei vastannut projektien rahoituksesta ja sinänsä mahdollisuus rahoituksen keskeytymiseen oli todellinen. Tällöin myös A:n työtehtävät olisivat hyvin todennäköisesti päättyneet. Toisaalta kysymyksessä olevien tutkimusten vaatima pitkäjänteisyys ja laajuus sekä tutkimuksiin jo käytettyjen kustannusten määrä sekä rahoituksen perustuminen tämänkaltaisten tutkimusten rahoittamista harjoittaviin säätiöihin viittasivat kuitenkin siihen, että rahoituksen loppumisen uhka ei ollut merkittävä. Lisäksi huomioitiin se, että rahoitusta oli myönnetty jo lähes seitsemän vuotta, mikä viittaisi vakiintuneeseen tilanteeseen. Johtopäätöksenään Korkein oikeus katsoikin, että tutkimusapulaisten työn tarvetta on perusteltua pitää työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin soveltamisen kannalta pysyvänä eikä kuntayhtymällä ollut perusteltua syytä määräaikaisten työsopimusten solmimiseen. Hovioikeuden tuomio kumottiin ja asia jätettiin käräjäoikeuden tuomion varaan.
Ratkaisussa on paljon tapauskohtaisia piirteitä, minkä vuoksi siitä voi olla vaikea tehdä kovin yleispäteviä johtopäätöksiä. Voidaan kuitekin tiivistetysti todeta, että ulkopuolinen rahoitus ja työn projektiluonteisuus eväti ole perusteltu syy määräaikaisten työsopimusten tekemiseen, jos voidaan osoittaa, että työ on pysyväluonteista ja projektien voidaan ennakoida jatkuvan useamman vuoden sekä että rahoitus on jatkunut jo pitkään ja perustuu jo lähes vakiintuneeseen käytäntöön.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa