Minilex - Lakipuhelin

Eläkkeen määräytyminen työsopimuksen ehtona – KKO:2006:68

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Työsopimus
    Eläke
    Eläkekassa

Korkeimmassa oikeudessa kysymyksessä oli työsuhteen ehtona oleva eläkkeen määräytymisperuste sekä eläkekassan sääntöjen muuttaminen ja sen vaikutus eläkkeen määrään.

Etelä-Savon Maaseutukeskus ry:ssä työskennelleiden eläke-edut olivat määräytyneet Eläkekassan sääntöjen mukaisesti. Eläkekassan sääntöjä oli muutettu ylimääräisen kassankokouksen päätöksellä, että se lakkautti kaksi kolmesta eläkeosastoistaan ja korvasi näiden ryhmien työntekijöille tulevat eläkkeet vakuutusyhtiöstä otettavalla eläkevakuutuksella. A-ryhmään kuuluneiden työntekijöiden eläke-edut huonontuivat muutoksen johdosta. A ja hänen myötäpuolensa, jotka olivat kuuluneet kyseiseen A-ryhmään, nostivat kanteen ja vaativat vahvistettavaksi, että Maaseutukeskus on vastuussa heille menettämästään edusta. Käräjäoikeus hyväksyi A:n vaatimat lisäeläkkeet ja myös hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion.

Maaseutukeskus valitti Korkeimpaan oikeuteen.

A on esittänyt väitteen, että eläke-etuuksien muuttamisen johdosta työsuhteeseen on tullut uusi yksilöllinen ehto, jota työnantajalla ei ole ollut yksipuolisesti oikeutta muuttaa. A:n mukaan työsuhteessa sovittaessa lisäeläke on ollut palkkaan rinnastettava ehto ja korvannut Maaseutukeskuksen matalaa palkkatasoa. Työsopimukset oli tehty suullisesti. Maaseutukeskus on kiittänyt tämän väitteen, etteivät he ole tehneet yksilöllisiä sopimuksia A:n kanssa tai että lisäeläkkeen pysyvyys olisi työsuhteen ehto.

Eläkekassan sääntöjä on muutettu, koska Eläkekassa on ollut pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa. Korkeimmalle oikeudelle ei ole kuitenkaan osoitettu näyttöä sitoumuksesta vastata lisäeläketurvasta. Esitetty henkilötodistelu ja asiakirjatodistelu ovat ristiriitaisia. Näyttöä ei ole tarpeeksi, joten Korkein oikeus kumoaa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot ja hylännyt kanteen.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 

Aiheeseen liittyvät tapaukset


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]