» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO:2016:74 oli kysymys sopimuksella vahvistetun elatusavun muuttamisesta. Tapauksessa B oli alaikäisensä lapsensa C:n puolesta allekirjoittanut A:n kanssa elatussopimuksen, jonka mukaisesti A oli velvollinen suorittamaan heidän yhteiselleen lapselleen C:lle elatusapua 151, 85 euroa kuukaudessa välillä 1.1.2013-31.1.2019 ja tavalla, että isä kuittaa elatusavun maksamalla vanhempien yhteistä lainaa. Vahvistettu sopimus oli sisällöltään vastannut A:n sekä B:n 6.1.2013 allekirjoittamaa, elatusmaksusopimukseksi sekä velkakirjaksi nimettyä sopimusta. C oli vaatinut käräjäoikeudessa, että myöhempää, 18.1.2013 laadittua elatussopimusta muutettaisiin siten, että sovittua kuukausittaisista elatusapua korotettaisiin asteittain 294,06 euroon ensin ja asteittain lopulta 336,50 euroon. C lisäksi vaati aikaisempaa, 6.1.2013 allekirjoitetun sopimuksen julistamista mitättömäksi. Käräjäoikeus oli hyväksynyt C:n vaatimuksen.
Isä oli valittanut hovioikeuteen vaatien elatusavun alentamista 18.1.2013 vahvistetun elatussopimuksen mukaiseksi. Hovioikeus oli käräjäoikeuden tavoin katsonut aikaisemmin solmitun, 6.1.2013 solmitun elatusapusopimuksen mitättömäksi. Lisäksi hovioikeus katsoi, ettei lapsen puolesta ollut esitetty lapsen elatuksesta annetun lain mukaisia erityisen painavia syitä elatusavun tuomitsemiseen hakemuksen vireille tuloa aikaisemmasta ajankohdasta lähtien, joten hovioikeus oli vapauttanut isän elatusvelvollisuudesta väliltä 1.1.-30.11.2013. Hovioikeus myös alensi käräjäoikeuden tuomitsemaa elatusavun määrää jokaiselta kuukaudelta ajalla 1.12.2013-31.7.2014 väliltä 170 euroon ja 1.8.2014 lukien 180 euroon. Hovioikeus määräsi, että äidin oli lapsen edustajana palautettava isän maksettavaksi määrätyn elatusavun ylittävä määrä, jonka isä oli käräjäoikeuden päätöksen perusteella mahdollisesti jo suorittanut.
Korkeimmassa oikeudessa arvioinnin kohteena oli erityisesti lapsen äitinsä edustamana esittämä vaatimus hovioikeuden päätöksen kumoamisesta siltä osin kuin hovioikeus oli määrännyt äidin palauttamaan isälle elatusapuja sekä käräjäoikeuden päätöksen pysyttämistä. Kysymyksenä korkeimmassa oikeudessa oli nimenomaisesti se, oliko hovioikeus voinut muuttaa käräjäoikeuden päätöstä elatusavusta.
Korkein oikeus katsoi, ettei hovioikeudella ollut vastoin vanhempien asiasta sopimaa perustetta vapauttaa isää elatusvelvollisuudesta ajalta 1.1.-30.11.2013. Elatusavun määrän osalta korkein oikeus kiinnitti huomiota lapsen olosuhteisiin sekä lapsen etuun ja näin ollen koska jo maksetut elatusavut oli jo käytetty lapsen elatukseen ja elatusvelvollisen elatuskykyä oli pidettävä hyvänä, alempien oikeuksien ratkaisujen nojalla suoritettujen elatusapujen palauttamiseen ei ollut perusteita. Korkein oikeus piti hovioikeuden määräämää palauttamisvelvollisuutta lapsen edun vastaisena ja näin ollen kohtuuttomuusarviointi sai arvioinnissa keskeisen roolin. Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota osittain siten, että A:n sekä B:n, 18.1.2013 allekirjoitettua elatusapusopimusta muutettaisiin siten, että A velvoitettiin suorittamaan C:lle elatusapua 170 euroa kuukaudelta asteittain nousevaksi 180 euroon. B, C:n edustajana lisäksi vapautettiin velvollisuudesta palauttaa A:lle maksettavaksi määrätyn elatusavun ylittävä määrä, jonka A oli käräjäoikeuden päätöksen perusteella jo suorittanut.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa