Minilex - Lakipuhelin

Elatusavun muuttaminen - KKO:1995:121

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Lapsen elatus
    Tuomion perusteleminen

Raastuvanoikeus oli 19.11.1992 määrännyt B:n suorittamaan elatusapua A:lle heidän yhteisestä lapsestaan C:stä. Elatusavun määrä oli 800 markkaa kuukaudessa. A vaati elatusavun korottamista 2 000 markkaan. Perusteena korotukselle oli, että B:n tulot oli arvioitu liian alhaiseksi. B oli jäänyt asumaan puolisoiden yhteiseen taloon, josta A ja C olivat muuttaneet pois. Talon myynti oli viivästynyt, ja C:n jatkuva lääkitys sekä harrastusmenot olivat korkeat. Taloudellisissa oloissa oli A:n mukaan tapahtunut sellainen muutos, jonka perusteella elatusapua tuli korottaa.

Raastuvanoikeus katsoi, etteivät muutokset olleet niin olennaisia, että elatusapua olisi pitänyt arvioida uudestaan. Hovioikeus totesi, että kun sekä B:n että C:n olot otettiin huomioon, oli elatusavun korottaminen kohtuullista. Hovioikeus velvoitti B:n maksamaan elatusapua 1 500 markkaa kuukaudessa.

Korkein oikeus otti kantaa hovioikeuden perusteluihin, jotka sen mielestä olivat riittämättömät. Perusteluissa olisi pitänyt mainita ne nimenomaiset seikat B:n ja C:n oloissa, jotka vaikuttivat ratkaisuun. Korkein oikeus katsoi samoin kuin raastuvanoikeus, etteivät muutokset olosuhteissa ole niin olennaisia, että elatusavun muuttamista tulisi pitää kohtuullisena. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja jätti raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]