» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »
Korkein oikeus joutui ottamaan tapauksessa kantaa siihen, kuka oli velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Lapsen isä I vaati käräjäoikeudessa, että lapsella L:llä oli oikeus tavata isäänsä. L:n edustajana äiti Ä vaati kanteella elatusavun vahvistamista ja sopimuksella vahvistetun elatusavun määrän korottamista. I vaati Ä:n kanteen hylkäämistä. Molemmat osapuolet vaativat, että vastapuoli korvaisi oikeudenkäyntikulut. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että elatusapua ei tarvitse vahvistaa, sillä se oli jo vahvistettu sosiaalilautakunnan toimesta, mutta sen sijaan elatusavun määrää käräjäoikeus päätti hieman korottaa. Ä:n kanne siis osittain hylättiin. I:n vireille panema tapaamisoikeutta koskeva asia oli taas puolestaan jo sovittu. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että asianosaiset saivat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
I päätti tämän jälkeen valittaa hovioikeuteen. Hän vaati kanteen hylkäämistä sekä sitä, että L yhdessä Ä:n kanssa korvaa hänen oikeudenkäyntikulunsa kokonaisuudessaan. Hovioikeus hylkäsi kanteen ja katsoi, että L oli hävinnyt riita-asian. Näin ollen hovioikeuden mukaan L:n tuli korvata I:n oikeudenkäyntikulut sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. L vaati lopulta korkeimmassa oikeudessa vapautusta velvollisuudesta korvata vastapuolen oikeudenkäyntikulut.
Oikeudenkäymiskaaressa säädetään niin, että pääsääntöisesti riita-asian hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Korkeimman oikeuden mukaan L oli selvästi hävinnyt asian ja näin ollen suoraan lain mukaan hän olisi velvollinen korvaamaan I:n oikeudenkäyntikulut. L:n elatusavun vahvistamista koskeva vaatimus oli aikaisemmissa oikeusasteissa hylätty, sillä asiasta oli olemassa jo sosiaalilautakunnan vahvistama elatusapusopimus. Kanne oli siis kaikin puolin aiheeton ja perusteeton. Korkein oikeus päätti kuitenkin lopulta vapauttaa L:n korvausvelvollisuudesta korkoineen.
Korkein oikeus pohti perusteluissaan lapsen etua. Koskeehan elatusapuasia lapsen elatusta, ja näin ollen olisi lapsen edun vastaista tuomita lapsi korvausvelvolliseksi sellaisessa asiassa, jossa pyritään turvaamaan hänen elatus. Korkein oikeus katsoi, että painavat syyt puoltavat sellaista pääsääntöä, jossa lapselle ei hänen elatustaan koskevassa asiassa tuomita kulukorvausvelvollisuutta. Lapsella ei myöskään tosiasiallisesti ole yleensä varallisuutta korvata vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. Korkeimman oikeuden ratkaisua voidaankin siis pitää kaikin puolin lasta ja lapsen etua puolustavana.
Elatusta koskevat riidat ovat ennen kaikkea kahden vanhemman välisiä riitoja. Kyseissä tapauksessa oli hyvin ristiriitaista se, että Ä vei elatusapuasian käräjäoikeuteen, vaikka hänellä oli jo sosiaalilautakunnan vahvistama elatusapusopimus. Tällainen perusteeton vaatimus viittaa jonkinnäköisiin Ä:n ja I:n keskinäisiin kostotoimenpiteisiin. Tapauksessa I jäi lopulta korvauksetta, vaikka oli ilman omaa syytä joutunut ilmeisesti täysin perusteettomaan oikeudenkäyntiin.
Aiheeseen liittyvät tapaukset
Selaa lakitietoa