Minilex - Lakipuhelin

Kertakaikkisen elatusavun palautus - KKO:1995:195

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Lapsen elatus
    Perusteettoman edun palautus

A ja B olivat sopineet lasten huollosta ja tapaamisesta, että lapset X ja Y jäävät A:n luokse asumaan ja huolto on molemmilla vanhemmilla. Sosiaalilautakunta on vahvistanut sopimuksen 9.1.1990. Vanhempien välisen, 25.1.1990 vahvistetun elatussopimuksen mukaan B on sitoutunut mm. suorittamaan elatusapua X:lle 800 mk kuukaudessa tämän täysi-ikäiseksi tulemiseen asti. Ositussopimuksessa 10.5.1990 sovittiin, että elatussopimukseen perustuvat maksut kuitataan sillä, että A saa yksin omistukseensa pariskunnan yhteisesti omistaman talon.

Poika X muutti 15.1.1991 asumaan B:n luokse. X:n osalta vahvistettiin uusi elatussopimus 11.9.1991 siten, että A sitoutui maksamaan X:lle 800 markkaa kuukaudessa. B katsoi, että A oli saanut kertakorvauksena suoritetun elatusavun vuoksi perusteetonta etua 15.1.1991 lähtien ja vaati tätä palauttamaan ositussopimuksella kuitattujen elatusapujen määrän, yhteensä 74 400 markkaa.

Raastuvanoikeus katsoi vaatimuksen perustelluksi ja määräsi A:n palauttamaan vaatimuksen mukaisesti perusteettomana saadun edun. 

Hovioikeus katsoi, että A oli ottanut varallisuudensiirron vastaan vilpittömässä mielessä. Omistussuhteiden muutoksella turvattiin paitsi X:n myös tämän sisaren Y:n asuminen ja elatus. A oli jo ehtinyt järjestää elämänsä vallitsevien olojen mukaisesti, ja hovioikeus katsoi, että omaisuuden realisointi edun palauttamiseksi olisi kaikki seikat huomioon otettuna kohtuutonta A:n kannalta. Ositussopimuksen perusteella voitiin katsoa, että A ja B olivat tarkoittaneet myös sopivansa keskinäiset asiansa lopullisesti sillä sopimuksella. Palauttamatta jättäminen ei siten olisi kohtuutonta myöskään B:n kannalta. Hovioikeus kumosi raastuvanoikeuden päätöksen ja hylkäsi kanteen.

Korkein oikeus oli toisella kannalla. Lapsi oli muuttanut takaisin A:n luokse 30.1.1994. Korkein oikeus katsoi, että B oli oikeutettu saamaan perusteettoman edun palautusta, mutta kuitenkin vain siltä ajalta, jonka X oli asunut hänen luonaan eli 15.1.1991 - 30.1.1994. Ratkaisu oli äänestystulos, jossa yksi jäsen oli sitä mieltä, että palautukselle ei ollut perustetta. Ratkaisu osoittaa sen, että elatusapujen kertakorvauksesta voi aiheutua myöhemmin ongelmia, joita ei osattu ottaa huomioon. Esimerkiksi lasten asumisjärjestelyjen muuttuminen kuten tässä vaikuttaa ratkaisevasti lopputulokseen. 


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]