Minilex - Lakipuhelin

18-vuotta täyttäneen koulutuskustannukset - KKO:2009:66

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Lapsen elatus
    Koulutuskustannukset

Risto N oli maksanut elatusapua pojalleen Mikko N:lle siihen saakka, kunnes tämä täytti 18 vuotta.  Mikko N:n äiti oli kuollut varattomana vuonna 2006.  Mikko N oli opiskellut lukiossa vielä reilun vuoden äitinsä kuoleman jälkeen.  Mikko N oli äitinsä kuoleman jälkeen muuttanut Risto N:n luokse asumaan kuukaudeksi, jonka jälkeen hän muutti tätinsä luokse.  Heinäkuussa 2007 Mikko N muutti omaan vuokra-asuntoon.  Mikko N oli saanut opiskelijan asumislisää, opintotukea sekä lapseneläkettä opiskeluaikanaan.  Lisäksi hän oli saanut 20 000 euron suuruisen ryhmähenkivakuutuksen perhe-eläkekorvauksen ja hänellä oli ansiotuloja kesätöistä.

Mikko N vaati, että Risto N velvoitetaan maksamaan hänelle koulutusavustusta yhteensä 12 kuukaudelta.  Mikko N perusteli vaatimustaan sillä, että hän oli koulutusavustuksen tarpeessa.  Risto N ei ollut tukenut Mikko N:ää taloudellisesti tämän täytettyä 18 vuotta.  Mikko N oli joutunut turvautua tätinsä taloudelliseen apuun ja toimeentulotukeen.  Risto N kiisti esitetyt vaatimukset ja vaati kanteen hylkäämistä.  Mikko N:llä ei ollut tarvetta avustukseen ja Risto N oli tarjonnut Mikko N:lle mahdollisuutta asua luonaan lukiossa käynnin ajan.  Käräjäoikeus katsoi, että Mikko N oli ollut velvollinen käyttämään lukioaikaisiin koulutuskustannuksiin saamansa lapseneläkkeen, opintotuen ja opiskelijan asumislisän.  Vakuutuskorvauksen tarkoituksena oli korvata niitä kustannuksia, joita lähivanhemman kuolema oli aiheuttanut Mikko N:lle.  Oli siis kohtuullista, että Mikko N kattaisi puolet elinkustannuksistaan vakuutuskorvauksesta.  Vanhemman elatusvelvollisuus jatkuu pääsääntöisesti koulutusavustuksen muodossa lukiokoulutuksen päättymiseen saakka, tuli Risto N:n maksaa Mikko N:lle koulutusavustuksena puolet Mikko N:n elin- ja koulutuskustannusten määrästä.  Käräjäoikeus velvoitti Risto N:n maksamaan Mikko N:lle koulutusavustusta lukioajalta.  Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys Mikko N:n saaman henkivakuutuskorvauksen merkityksestä Mikko N:n vaadittua isänsä velvoittamista suorittamaan hänelle koulutusavustusta oppimäärän suorittamisen ajalta.  Korkein oikeus katsoi, että Mikko N:lle maksetun vakuutuskorvauksen määrä ei ole vähäinen, mutta se ei myöskään ole niin huomattava, ettei Risto N:n velvoittaminen osallistumaan Mikko N:n koulutuskustannuksiin olisi sillä tavoin kohtuullista, kuin elatuslaissa tarkoitetaan.  Hovioikeuden lopputulosta ei muuteta.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]