Minilex - Lakipuhelin

Elatusapu ei aina ole ehdoton - KKO:1997:201

» Lakipuhelin neuvoo - Soita 0600 12 450 »

  • Lapsen elatus
    Lapsen huolto ja tapaamisoikeus

Ratkaisussa oli kyse lapsen elatuksesta. Koska lapsi oli vanhempien yhteishuollossa, ja elatuksen kaikki olosuhteet huomioon ottaen, isää ei velvoitettu suorittamaan lapselle elatusapua, vaikka lapsi asuikin äitinsä luona.

Käräjäoikeus otti huomioon ratkaisussaan lapsilisän määrän, ja laski siitä erotuksen arviosta, joka tehtiin lapsen elatuskustannuksista. Isä velvoitettiin suorittamaan erotus sen mukaan, minkä ikäinen ja missä vaiheessa esimerkiksi koulussa lapsi oli. Hovioikeus teki uuden arvion elatusmaksun määrästä, ja otti huomioon myös käräjäoikeuden arviot ja perustelut. Hovioikeus kuitenkin päätyi ratkaisussaan siihen, että elatusavun määrä ei ollut riittävä, ja se korotti isän elatusavun määrää.

Valituslupa korkeimpaan oikeuteen myönnettiin. Isä valitti elatusavun määrästä. Korkein oikeus lausui, että Lapsen elatuksesta annetun lain mukaan lapselle voidaan vahvistaa suoritettavaksi elatusapua, jos vanhempi ei muulla tavoin huolehdi lapsen elatuksesta taikka jos lapsi ei pysyvästi asu vanhempansa luona. Lisäksi lain mukaan vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan ja elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon muun muassa käytettävissä olevien varojen määrä sekä vanhempien lakiin perustuva muu elatusvastuu.

Korkein oikeus arvioi, oliko isä velvollinen maksamaan elatusapua, vai voidaanko hänen laajan tapaamis- ja luonapito-oikeuden johdosta katsoa osaltaan huolehtivan lapsen elatuksesta muulla tavoin. Korkein oikeus myös totesi, että tässä vaiheessa ei voitu vielä arvioida, miten lapsen koulunkäynnin aloittaminen vaikuttaisi elatusavun määrään ja tarpeellisuuteen.

Korkein oikeus päätyi hylkäämään elatusapuvelvollisuuden, ja hylkäsi näin ollen käräjäoikeuden sekä hovioikeuden tuomion. Korkein oikeus kuitenkin totesi, että isä ei saa takaisin mahdollisesti jo maksettuja elatusapuja.

Vaikka laki on Suomessa on erityisen tiukka elatusapuvelvollisuuden suhteen, on kuitenkin mahdollista, kuten tässä kyseisessä tapauksessa, että elatusapua ei tarvitse maksaa, jos olosuhteet sitä puoltavat.


Pyydä tarjous lakipalvelusta

 

Jätä sitomaton tarjouspyyntö lakimiehen palkkaamiseksi




Lakimiehet käsittelevät tietojasi luottamuksellisesti, eikä niitä tallenneta
Minilex.fi-palveluun.


 


 

Selaa lakitietoa

 

[chatbot]